Kaikki hyvä, mitä et koskaan kuullut

Suomalaisten on vaikea sanoa suuria sanoja kuten rakkaus ja anteeksi ja suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Näin sanotaan usein ja siinä on vinha perä. Mutta eivät naiset ole yhtään parempia. Olen kuullut monen aikuisen tarinan siitä, kuinka äiti ei koskaan sanonut, että välittää. Olen puhunut vaimojen kanssa, jotka eivät koskaan ole sanoneet puolisolleen, että rakastavat, vaikka tuntisivatkin niin. Ei ole ollut tapana.  Eikä ole vieras ajatus suomalaisille sekään, että liika kehuminen tekee ihmisestä ylpeän, sillä vain kissa elää kiitoksella.

Helsinkiläisen Corona-baarin naisten vessan viimeisen kopin wc-paperitelineeseen oli kirjoitettu, että Eero on söpö. Joku ajatteli kauniisti Eerosta ja halusi tuoda hyvän ajatuksensa julki. Mutta ei kuitenkaan Eerolle. Tämän tarinan taakse en tietenkään voi kurkistaa. Mutta kirjoitus sai minut miettimään, kuinka moni tälläkin hetkellä ajattelee toisesta jotakin hyvää sanomatta sitä koskaan ääneen. Tähän kaikkeen olen kasvanut minäkin. Menen hämilleni, jos joku kehuu minua. Liian usein jätän sanomatta hyvät mietteet toisista. Suomalaisten pitää puhua hyvääkin vain selän takana.

Välillä ihmiset kertovat, kuinka ventovieraan hymy on pelastanut päivän. Mikä olisi ollut perhosvaikutus sillä, että Eero olisi saanut tietää olevansa söpö? Mitä tapahtuisi tälle kansalle, jos puhuisimme kaikki lämpimät ajatuksemme ääneen? Jos oppisimme kehumaan toisiamme?

Nanna H.