Ruisleipäjahdissa Himalajan juurella

Viikko sitten perjantaina kolmen aikaan hyppäsin Kathmandun laaksossa bussiin. Pääsin ensimmäisellä bussilla Bhaktapurista Kathmandun puolelle ja toisella sitten Lalitpuriin ja Jhamsikheliin. Tai oikeammin sanottua Balkot Chowkista Kausaltarille ja Thekusta Pulchowkille. Monimutkaisista nimistä huolimatta bussimatkan motiivi oli hyvin yksinkertainen. Minä nimittäin haaveilin ruisleivästä.

 

Ruisleipä on päässyt viime aikoina otsikoihin kun ainakin verisuonikirurgi Taina Somppi on Iltalehden otsikoissa kritisoinut uusia ravintosuosituksia ja puhunut ruisleivän negatiivisista terveysvaikutuksista. Rakas rukiimme ja leipä ylipäätänsä on herattanyt jo jonkin aikaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Mina pidän melkein kaikesta ruoasta kohtuullisesti, kuitenkin kahden kuukauden ruistauon jälkeen tunnetta voisi kutsua jopa ikäväksi.

Myös hengellistä ravintoa kutsutaan usein leiväksi ja sillä on paljon yhteistä ruisleipä-debatin kanssa. Sen terveysvaikutuksista voi olla montaa mieltä,  jonkun mielestä se on pelkkää höttöä, toiselle kuiduntarve on päivittäinen. Joku porukka pyrkii elämään kokonaan ilman, mutta iso osa kuitenkin myöntää etta muutama gramma silloin tällöin tekee hyvää. Kerroin jo, että haaveilin ruisleivästä ja voisin tarkentaa, että kyse on minun kohdallani molemmista. Miten minä niitä täältä Nepalista löysin? Mikä sai minut kaipaamaan erityisesti hengellistä täysjyvää?

Otteita Isä Meidän-rukouksesta Sagrada Familigassa, Barcelonassa.

Nepalin ”pääkaupunkiseudulla”, Kathmandun laaksossa, sijaitsee Suomen Lähetysseuran vierasmaja. SLS tunnetaan täällä (ja varmaan muissakin lähetyskohteissa) paremmin lyhenteellä FELM – Finnish Evangelic Lutheran Mission. Pulchowkin vierasmajaan kokoontui kyseisenä perjantai-iltana reilu parikymmentä paikkakunnalla eripituisia aikoja viettäviä tai pysyvämmin asuvia suomalaisia. Sähköpostilla välitetty nyyttäripyynto oli mennyt kaikille perille ja pitopöydästä riitti momoja, suklaata, granaattiomenan siemeniä ja sitä ruisleipää myös illan aikana esiintyneille lapsille ja nuorille. Ohjelmassa oli paikallisten laulu- ja tanssiesityksen lisäksi osallistava luento Israelin arkeologiasta, yhteislaulua ja iltarukous.

Henkilökohtaisia huippuhetkiäni illan aikana olivat värikkään ja iloisen porukan show hedelmäpuun alla, pääsy kitaran varteen yhteislauluissa ja useat jaetut elämäntarinat siitä miten tähän hetkeen on päädytty. Eniten kuitenkin odotin ja sain yhdessä suomeksi luetusta Herran siunauksesta.

Naisia jonottamassa Pashupatin trmppelialueelle, oman ruisleipänsä ääreen.

Ruisleivän äärelle minua ajoi parin kuukauden Suomesta poissaolon lisäksi se, etta olen ollut täällä sinnikkään lähetystyön kohteena. Etela-Koreasta maailmalle lahtenyt World Mission Society Church of God on saanut erittäin laajan kannattajajoukon Nepalissa ja sillä on Kathmandussa jo toistakymmenta kirkkoa. Heidän julistuksensa kertoo yksinkertaistetusti toisesta Kristuksesta ja Äiti Jumalasta. Näiden tapaamieni ihmisten mukaan pelastua voi ainoastaan Äiti Jumalan rakkauden avulla. Kavimme mielenkiintoisia keskusteluja, joiden aikana huomasin etta minulle tuiki tavallinen ja arkinen seurakuntayhteys edustaa sitä syliinsasulkevaa, armollista ja hyväksyvää huolenpitoa. Siksi olikin erityisen suuri ilo päästä itselle tutun ja yksinkertaisen “leivän” ääreen tässä erityisessä ympäristössä.

Kotia kohti hyvillä mielin

Mikä on minun hengellista ruisleipääni? Mitä kaipaan kirkon tilaisuuksissa? Ainakin uuden oivaltamista, vanhan kertaamista, tilaa ja aikaa osallistumiselle ja keskustelulle, oman arjen jakamista ja uusia suunnitelmia ja näkökulmia tuleviin päiviin. Toisinaan pelkkää hiljaisuutta, kuuntelemista ja oman paikan tarkastelua. Musiikkia en yleensä pistä pahakseni. Tällä kertaa hoksasin etta Herran Siunauksellakin pääsen jo pitkälle.

Onko sinua yritetty käännyttää? Millaisia reaktioita se on herättänyt?

-Juudit

Kirjoittaja on 22-vuotias opo-opiskelija, joka ihmettelee elämää tänä syksynä Nepalissa