Rajatapauksia

Joskus saa lukea ajatuksista, joita ihmiset ovat vähän ennen kuolemaansa oivaltaneet. Kuoleman lähestyessä arvostukset näyttävät erilaisilta kuin aiemmin. Miksi tein niin paljon töitä, ettei jäänyt aikaa perheelle? Miksi en uskaltanut toteuttaa unelmiani? Miksi yhteys ystäviin jäi?

Mitä luulisit, että itse pidät elämässäsi merkittävänä kun katselet matkaasi kaiken jälkeen? Mikä olisi ilon aihe, mikä voisi kaduttaa?

Joskus olen ajatellut elämäni loppuhetkeä huoneena, jonka keskellä lepään. Ympärilläni ovat elämäni hedelmät. Ensimmäiseksi toivon, että ystävyydet olisivat säilyneet ja vahvistuneet. Perhe olisi laajentunut ydinperheestä suuremmaksi yhteisöksi.

Kuolema on sellainen raja, jota vasten monen asian arvo tuntuu selkiytyvän.

Viimeisellä rajalla seisominen omaisten kanssa on tätä papin työtä. Se puoli, jota etukäteen jännitin eniten. On suuri asia pitää viimeinen puhe ihmiselle ennen kuin hänet siunataan. Kuka hän oli, mitä hän rakasti, minkä kanssa hän kamppaili, mitä hän rakkailleen merkitsi. Mikä hänelle oli tärkeää.

Olen kiitollinen siitä, että 2000 vuotta sitten Jeesus sanoi menevänsä valmistamaan meille “asuinsijan”. Kodin. Niin lempeää puhetta. Tällaisen lupauksen saan lukea tuolla viimeisellä rajalla ja tiedän sydämeni lyövän yhden ylimääräisen kerran. Tummaa taustaa vasten on tällainen kodikkaasti kaikuva lupaus.Tämä ei ole rajatietoa eikä tiedettä, vaan uskoa. Toivoa. Sillekin, joka aika lailla pelkää kuolemaa, kuten minä. Pyhäinpäivänä loistavat tuhannet kynttilät kertomassa rakkaudesta ja kaipauksesta. Itse sytytän niitä kolme. Tänä syksynä syttyy yksi uusi kynttilä syksyllä kuolleen isoisäni muistoksi.

Rauhallista pyhäinpäivää teille kaikille!

-Katja-Maaria