Sinun kysymystesi arvo

Internetin keskustelupalstoilla, niin kirkollisilla kuin ei-kirkollisilla, lauotaan usein kiivaita kommentteja uskonnollisesta näkökulmasta aiheeseen kuin aiheeseen. Miksi ne muut eivät ymmärrä näitä simppelisti ilmaistuja määritelmiä siitä, millaisen maailman ja ihmisen tulisi olla? kuuluu rivien välistä.

Moni meistä on kokenut löytäneensä suuren määrän vastauksia hengellisen etsintänsä tuloksena. Vastauksia. Minullakin on niitä. Olen kuitenkin huomannut, että valmiit vastaukset voivat olla todellinen kompastuskivi. Uhkakuvani on, että kuullessani jonkun toisen pohtivan ja kysyvän, tarjoan innokkaasti omia vastauksiani pysähtymättä oikeasti hänen kysymyksensä äärelle. Antamatta hänen pohdintansa ravistella, tutkimatta sitä. Ei toisen kysymys ole koskaan samanlainen kuin oma kysymykseni. Ei se nouse samanlaisesta tunteesta, etsimisestä, ikävästä, pohdinnasta, kokemusmaailmasta. En voi tyrkätä valmista vastaustani hänelle omalta jakeluhyllyltäni.

Omat vastaukset voivat sokaista. Jos on liian varma ja liian oikeassa, saattaa unohtua lähimmäisen kuunteleminen ja kunnioitus.Voi tulla harhakuva, että tietää tuntemattomankin ihmisen asiat paremmin kuin tämä itse. Ainakin sen verran, että on kuviteltu lupa jopa osoittaa syyttävällä sormella, tuomita ja arvostella.

Olen pohtinut, että kun on kyse niinkin henkilökohtaisesta asiasta kuin hengellisyys ja usko, on keskustelukumppanin kyettävä kuuntelemaan. Opettelen tätä.Voin kysyä yhdessä kysyjän kanssa. On arvokas luottamuksen osoitus tulla kutsutuksi mukaan tällaiselle tutkimusmatkalle. Se on suuri lahja, jota täytyy pidellä kunnioittavasti ja varoen.

Kuvat puhuvat enemmän kuin sanat. Kohta eteen aukeaa kuva lapsesta, joka syntyi köyhiin oloihin. Olemuksessaan hän kantoi ihmettä. Hän oli ja eli ihmettä todeksi, Jumalan läsnäoloa ihmisten keskellä. Haluan pysähtyä kanssasi katselemaan. Mitä sinä näet?

-Katja-Maaria

Kuva: Johanna Mantere