Ainoastaan haavoillaan näkee hyvin

Olen edelleen onnellinen viime sunnuntain kohtaamisesta taiteilija Pauliina Turakka Purhosen kanssa. Tein graduhaastattelua, joka laajeni ja syveni joksikin aivan muuksi, syvästi merkitykselliseksi hetkeksi.

Kuvassa oleva Tuskien mies II on taiteilijan versio keskiaikaisesta kirkkoveistoksesta. Se kuvaa ylösnoussutta Kristusta, mutta ei voitokkaana, vaan käsimyksiä kehossaan kantavana naismieslapsena, jonka jokainen haava on silmä maailmaan. Työn äärellä Pauliina sanoi jotakin olennaista ristiinnaulitusta ja meistä jokaisesta:

Voi olla, että ihmiset naulattiin ristiin näin tai sitten ei, mutta nämä reiät on tehty traditionaalisesti niihin paikkoihin, joilla ihminen kävelee ja tarttuu maailmaan ja mistä se hengittää ilmaa sisään ja ulos. Nämä on niitä paikkoja, joilla ihminen on aina kosketuksissa maailmaan. Haavat ovat todellisia lisäsilmiä. Niitä, joilla nähdään toinen ihminen. Ilman niitä on omassa ehjässä itsessään, missä ei ole tajua toisen ihmisen elämästä ja kärsimyksestä. Oli Kristus tai ei, tämä on täsmällinen kuva ihmisyydestä.

Vähän sama asia sanotaan Pikku prinssi -kirjan paljon lainatussa kohdassa: ”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillään.”

Pauliinan teoksia on parhaillaan esillä Kiasmassa Ars Fennica 2014 -ehdokkaiden näyttelyssä. Tuskien miehen voi tavata Amos Anderssonin kappelihuoneessa. Kuva on Pauliina Turakka Purhosen taiteesta kertovasta kirjasta Pistoja ja vetoja.

– Mirka Maaria