Miltä rauha näyttää, Pyhän maan lapset?
Kuva: Näkymä muslimihautausmaalta öljymäelle juutalaiselle hautausmaalle
Ramallahissa nuori, ehkä 19-vuotias sotilastyttö istuu tarkastuspisteellä tupakka laiskasti suupielessä. ”Käänny ympäri”, hän komentaa iäkästä palestiinalaisrouvaa. ”Ota korvakoru pois. Ota toinenkin.” Jono seisoo. Ihmiset pääsevät verkkaisesti tarkastuksen läpi työpäivän päätteeksi koteihinsa palestiinalaisalueille. Tarkastuspisteiden vuoksi kymmenen kilometrin matkaan Jerusalemista Ramallahiin voi palestiinalaiselta kulua kolmekin tuntia. Joka arkipäivä vuodesta toiseen. Minä olisin voinut valita toisenkin tarkastuspisteen, me kansainväliset pääsemme liikkumaan vapaammin ja nopeammin kuin paikalliset palestiinalaiset. Mutta halusin nähdä tämänkin puolen. Puolen, jota en nähnyt aivan ihanalla pakettimatkallani Pyhälle maalle paria vuotta aiemmin.
Olin työharjoittelussa Jordanian ja Pyhän maan luterilaisessa kirkossa Jerusalemissa kaksi vuotta sitten. Seurakuntalaiset ovat palestiinalaisia luterilaisia kristittyjä, heillä on kirkkoja Israelin ja Palestiinan alueella sekä yksi Ammanissa, Jordaniassa. Toimin piispan virastolla assistenttina. Näköalapaikka oli vähintäänkin kiinnostava. Myönnän, että välillä oli hyvin raskasta kohdata todellisuus.
Pääsin istumaan kiinnostaville luennoille. Maa on täynnä rauhanprosesseja edistäviä ryhmiä. Yleinen turhautumisen aihe on, että rauhanomaiset liikkeet ja ajatukset eivät saa nostetta medialta. Tietenkin extremistit, ääri-sitä ja tätä-tyypit ja pommittelijat saavat palstatilaa, eivät ne, jotka järjestävät keskustelutilanteita ja tasapainoisia kohtaamisia osapuolten välillä. Tuonpa siis esiin yhden rauhanryhmän nimeltä ICCI eli The The Interreligious Coordinating Council In Israel. Meille puhuivat liberaalijuutalainen rabbi ja juutalaisäiti joka oli lähettänyt lapsensa armeijaan.
He esittivät meille kaksi kysymystä ja vastasivat niihin itse.
Minkälainen on juutalaisen mielestä stereotypia palestiinalaisesta?
-Terroristi, etsii tilaisuutta räjäyttää pommin, väkivaltainen, uhka.
Minkälainen on stereotyyppinen juutalainen palestiinalaisen mielessä?
-Kyykyttäjä, nöyryyttäjä tarkastuspisteillä, hallitsija, katsoo uhkaavasti pyssyn takaa.
Kuva: Beetlehem
Nämä kaksi kansaa elävät rinnakkain, vierekkäin, lomittain. Mutta eivät välttämättä juuri koskaan kohtaa. Välissä on muuri, henkinen mutta myös konkreettinen ja korkea muuri, jota rakennetaan yhä enemmän ja laajemmalle. Kohtaamattomuus säilyttää stereotypiat sellaisenaan. Siksi järjestö pyrkii järjestämään tasa-arvoisia keskustelutilanteita. Sääntönä on, että ei saa lähteä ovet paukkuen. Ei saa puhua päälle. Kielenä on englanti.
-Tilanteissa ei puhuta hepreaa eikä arabiaa, koska jo vastapuolen kielen kuuleminen voi olla uhkaavaa ja herättää pelkoa, meille selitettiin.
-Joskus ihmiset lähtevät yllättyneinä näistä keskustelutilanteista. Se voi olla uutta, ettei vastapuolella olekaan mielessä kaikilla samaa poliittista agendaa. He voivat olla jopa täysin eri mieltä omien poliitikkojensa kanssa.
Kuva: Palestiinalaiskristitty poika luterilaisessa koulussa Beit Sahourissa.
Luennoitsija kuvasi meille, kuinka he olivat pyytäneet lapsia piirtämään kuvan rauhasta. Miltä rauha näyttää? Lapset eivät osanneet sellaista kuvata.
ICCI järjestää leirejä lapsille ja nuorille, jotta palestiinalaiset ja juutalaiset voisivat tavata toisiaan neutraaleissa tilanteissa. Kun he palaavat noilta leireiltä, moni sanoo uskovansa, että rauha on mahdollinen. Juutalaisäidin mukaan kohtaamisia olisi tärkeä järjestää ennen kuin nuoret menevät armeijaan. Armeijassa viholliskuvat juurtuvat syvälle. Pitkällä armeijajaksolla on valtava vaikutus kansaamme, nainen totesi.
Konflikti ei ole loppu silloin vielä silloin kun aseet ovat vaienneet. Rauhanomaisen ja tyydyttävän ratkaisun löytäminen on ensimmäinen askel. Sen jälkeen todellinen rauha vaatii vuosien työtä ja vuoropuhelua, kunnioittavaa kohtaamista. Siihen on vielä pitkä matka, rabbi sanoi vakavana.
-Katja-Maaria