Rest In Change

Aina olen suklaakakusta (jäätelön kanssa) tykännyt

On minä ja sinä ja on me. Me voimme olla sellaisia, että oletamme, että ajattelemme samalla tavalla. Sitten minä tai sinä alamme ajattelemaan sitä, mitä oikeastaan ajattelemmekaan ja jompikumpi tai kumpikin ehkä muuttaa ajatteluaan. Ehkä puhumme aiheesta ja toteamme että ajattelemme eri tavalla.

Voimme myös puhua aiheesta niin kuin ne kuuluisat kuumaa keittoa kiertävät kissat ja sitten molemmat teemme päättelymme että tuo toinen ajattelee eri tavalla.

Kumpikin todennäköisesti ajattelee olevansa oikeassa. Sitten ollaan relativisteja ja todetaan että kyllä, molemmat todellakin ovat oikeassa.

Molemmat ovat nimittäin oikeassa – omassa kokemus- ja tunnemaailmassaan, omissa tiedoissaan, luuloissaan, uskoissaan, toiveissaan ja peloissaan. Ja molempien ajattelu voi muuttua jonkun niistä muuttuessa.

Muttapa mutta – olenko valmis muuttamaan ajatustani, jos muutos muuhun todella tulee?

Vai meneekö aina kaikki asiat niin kuin se kasvisruokapäivä ja tasa-arvoinen avioliittolaki että valitsen ensin kantani ja sitten suhtaudun kaikkiin perusteisiin oman kantani mukaan?

Sellaiseen avoimuuteen ja alituiseen muutosvalmiuteen heittäytyminen on aika pelottavaa, siinä kun ei koskaan tiedä lopputulosta. Sellaista ei aina jaksa. Joskus ja aika useinkin on helppo jäädä tuttuihin ja vanhoihin asioihin, pitää niitä tosiasioina ja levätä siinä.

Olen tässä tosin miettinyt, että voiko muutoksessa oppia lepäämään? Muuttua levollisesti, ottaa vastaan ja laittaa pois, olla vastaanottamatta ja olla pois laittamatta.

Mitenkäs tämä meidän kirkko? Miten se muuttuu, miten sen pitäisi muuttua? Onko hyvää muutosta, haluatko sellaista? Tee sellaista kirkkoa kuin sinä haluat, lähde seurakuntavaaliehdokkaaksi ja kerro, mihin hyvään sinä uskot. 

-Juudit