Liian yksinäiset aikuiset

Hanna sairastui vatsatautiin niin kuin kuka tahansa ihminen. Sellaista sattuu ja siitä selviää. Noin niin kuin yleensä.  Hannan mottona oli ollut: älä sairastu. Nyt hän oli itseensä pettynyt.  Vastustuskyky ei ollutkaan niin hyvä kuin hänellä pitäisi olla. Aina Hanna ei ollut ajatellut näin, kyllä hän oli ymmärtänyt, että jokaisella on oikeus sairastua.  Mutta tilanteessa, jossa hänen piti kantaa vastuuta vaativista töistä projektipäällikkönä sekä 2- ja 4-vuotiaista lapsistaan miehen ollessa matkatöissä, vatsatauti ei ollut hänen oikeutensa. Hammasta purren ja vuoroin oksentaen ja vuoroin ripuloiden Hanna yritti keskittyä töihinsä sairaslomalla etänä. Koska deadline lähestyi. Töitä ei saanut tässä tilanteessa menettää. Lapset olivat myös sairastuneet vatsatautiin. He huusivat molemmat äitiä ja vaativat syliin.

Miehen vanhemmat asuivat kaukana ja olivat iäkkäitä. He olivat ajat sitten ennen lasten syntymistä jo  ilmoittaneet, että jokainen hoitaa sitten omat lapsensa ja elukkansa. He ovat oman 20-vuotisen kasvatusurakkansa tehneet eivätkä aio ryhtyä hyväksikäytetyiksi lastenhoito-orjiksi (nimenomaan näillä sanoilla). Heille oli siis turha edes ilmoittaa taudista.

Hanna soitti omille vanhemmilleen ja pyysi apua sanoen, ettei ole nyt ketään muuta, joilta keksisi pyytää apua. Mutta isä ei halunnut ottaa riskiä tartunnasta, koska oli varannut matkan Teneriffalle parin viikon päähän. ”Kyllä naiset ovat ennenkin selvinneet, te nykyihmiset vaan olette tottuneet niin helppoon elämään”, vastasi isä ja kertoi uusista sandaaleistaan. Hän  oli käynyt ostamassa ne juuri matkaa varten.  Eikä Hannan äiti halunnut tulla, ettei isä vain sairastu sitten –  ja hermostu sitten.

Hesarissa julkaistiin torstaina artikkeli syrjäytetyistä isovanhemmista. Haastateltujen isovanhempien tarinat ovat sydäntä riipaisevia. Koska minua haastateltiin myös ko. juttua varten, olen artikkelin jälkeen saanut lisää soittoja surullisilta mummoilta ja papoilta.  Herää kysymys, miten heidän lapsensa voivat olla näin julmia? Miksi tällaista tapahtuu niin paljon Suomessa?

Niin. Mitäköhän on tapahtunut?  Ja mikä on haastateltujen isovanhempien lasten versio? En ihmettelisi, jos Hannan luonnollinen reaktio olisi pistää välit poikki sekä isäänsä että miehensä vanhempiin. Vai ihmettelisitkö sinä? Pienten lasten äitinä kuulen enemmän hannatarinoita kuin lehdessä julkaistuja.   Meitä yksinpärjäämiseen pakotettuja aikuisia lapsia piisaa. Suomessa.  Vahvuuteen sairastuminen valitettavasti usein siirtyy  seuraavaan sukupolveen. Ellei joku uskalla katkaista kierrettä. 

Kirkossa yritetään julistaa rakkauden sanomaa. Tämänkin sunnuntain kirkollisena teemana on Rakkauden laki. Että osaisi ajatella toisen parasta ja asettua hänen saappaisiin. Kaikilla ihmisillä ei vain ole sellaisia taitoja. Varsinkin traumatisoituneilta sellaiset usein puuttuvat.

Että Hannan ja hänen vanhempansa sekä appivanhempien välit voisivat olla edes jotenkin toimivat, tarvitaan melkeinpä ihme. Ja Hesarin tarinoissa sama juttu.

Joskus ihmeitäkin tapahtuu. Ainakin anteeksiantoja puolin ja toisin. Mutta usein on vain pakko sietää ja kestää.

• Minna T.

 

Hannan nimi, ammatti ja lasten iät on muutettu.