Pala leipää, tilkka viiniä
Jumalanpalvelusten suhteen olen muuttunut. Ennen kävin niissä kuullakseni hyviä saarnoja. Olin kova opponoimaan papin puhetapaa ja sitä, oliko hänellä tähdellistä sanottavaa. Usein petyin. Odotin jotain uutta oivallusta.
Opponointi edellä tuli osallistuttua messuihin varmaan siksi että olen niin paljon halunnut muuttaa kirkkoa nykyaikaisemmaksi ja houkuttelevammaksi. Sitten oli pakko myöntää, etten itsekään aina keksi mitään uutta sanottavaa. Eivätkä kaikki uudistukset ole hvyäksi.
Sanoma on vanha. Ja kantaa juuri siksi.
On ollut pakko oppia hyväksymään kirkon ja kollegoiden vajavaisuuksia. Ja mikä vaikeinta: omia vajavaisuuksia. Ehkä olen myös väsähtänyt uudistuksiin.
Tänään mietin, mikä on riittävä syy muuttaa vallitsevia oloja kirkossa. Eihän kirkon tehtävä ole olla cool. Paavali opettaa Jeesuksen seuraajia elämään kristillisesti. Galatalaiskirjeen kuudennen luvun toisessa jakeessa hän huudahtaa kesken kaiken: ”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain”
Me papit saarnaamme kyllä syntien anteeksiannon välttämättömyydestä ja siitä kuinka moka on lahja. Täydellisiä ihmisiä ei ole – ja silti me kirkossa pelkäämme liikaa mokia. Niitä pitäisi uskaltaa tehdä enemmän. No, uudistusyritykset ovat tätä, tehdään vaikka voi mennä pieleen.
Moka kääntyy lahjaksi usein vasta ehtoollispöydässä. Missään muualla eri ikäiset, eri tavoin ajattelevat ja uskovat ja erilaisin temperamentti- ja toimintatavoin varustetut eivät ole yhtä paljon samalla viivalla. Yhtä Kristuksessa – ainakin tämän hetken. Se on lahjaa. En ymmärrä ehtoollista järjelläni, en kaikkia kollegojani ja lähimmäisiäni, en edes itseäni. Mutta tässä mystisessä sakramentissa voin hetken olla kokonainen.
Siksi nykyisin minusta on tullut ehtoollisfani. Messussa se on minulle kokokohta. Usein siellä pöydässä tai juuri sieltä noustessani olen saanut kokea, että taakat on otettu pois. On kevyempi olla. Mieleen tulee vuosien takainen sairaalasielunhoidon harjoittelujakso. Sinä kesänä sain ensimmäistä kertaa jakaa itsenäisesti ehtoollista potilaille. Eräs pitkäaikaispotilas psykiatriselta osastolta kertoi minulle pitkin kesää: ”Kuule, sen jälkeen kun sä annoit mulle sitä ehtoollista, mulla on ollu paljon kevyempi olla”.
Tänään olen menossa nauttimaan Herran Pyhää ehtoollista Pop- messuun Töölön kirkkoon klo 18.00. Menen sinne juuri myös siksi, että saan ehtoollisen lisäksi nauttia sellaisesta musiikista, josta itse pidän. Ja tiedän, että näen siellä myös tuttuja. Messu ruokkii myös sosiaalisia tarpeitani. Onhan siellä myös jatkot, jossa ehdin ehkä jutella jonkun kanssa. Ja saan pientä purtavaa. Myös muuta kuin leipää ja viiniä.
– Minna T.