Glitteriä hupparissa, risti korvassa

Maanantai. Istun työpisteelläni kirkkoherranvirastossa. Näpyttelen asioita littyen seurakuntavaaleihin, mietin uuden senioritoiminnan tiedottamista, postaan seurakunnan Fb-sivulle, teen suunnitelmaa seurakunnan tiedottamisesta ensi vuodelle. Musta hupparini kimaltelee valon osuessa siihen eri kulmista. Hymyilyttää. Siinä on glitteriä eiliseltä drag-keikalta, jolla esiinnyin.

Nämä ovat kaksi eri maailmaa ja roolia – päivisin kirkon palvelija, iltaisin drag-esiintyjä – ja ne kohtaavat, minussa. Eri maailmat, mutta minussa ne ovat läsnä aina. Drag-keikalla minulla on ristikoru korvassa muistuttamassa siitä toisesta todellisuudesta, missä elämäni myös on. Töissä vaatteissani kimaltelee glitterin jäämiä ja peruukeista irronneita hiuksia kellaribaarien keikoilta. Kun en ole keikalla enkä töissä, minulla on taas erilainen olemisen tapa. On monta tapaa olla minä, olen täti, kummi, ystävä, kirjoittaja, kristitty, drag-taiteilija ja vaikka mitä muuta, ja ne kaikki mahtuvat yhteen ihmiseen eivätkä koskaan ole piilossa, vaikka eivät kaikilla hetkillä päällimmäisenäkään. Olen kiitollinen, että saan elää ja olla niin monessa maailmassa ja roolissa eikä minun tarvitse hävetä tai piilotella mitään, mitä olen. Saan olla minä.

Haluan muistaa tämän aina, kun tapaan uuden ihmisen. Näen vain jotain, todennäköisesti yhden puolen. Rooli, jossa uusi ihminen astuu elämääni, saattaa olla minulle hankala, mutta jos olen onnekas ja saan aikaa, saatan nähdä sellaisiakin puolia, jotka musertavat ennakkoluuloni täysin, ja sama ihminen näyttäytyy uudessa valossa. Uskon, että jokaisen ihmisen välillä on yhdistvä tekijä, jonka nähtyään toista ihmistä ei voi olla näkemättä ihmisenä, tasavertaisena kanssakulkijana elämässä.

Hemuli