Avarampaan ihmisyyteen

Eilinen tiukka äänestys tasa-arvoisesta avioliittolaista laittoi massoja liikkeelle. Joskus puhuttiin, että miksi vähemmistön asiasta pidetään näin paljon ääntä. Eilinen viimeistään osoitti, että kyse on meistä kaikista, ei pienestä prosentista väestöä.

 

Olen iloinen siitä, että tulevaisuudessa (toivottavasti) lapsien ei tarvitse pelätä, mitä tunteita heissä nousee tai herää. Olen iloinen siitä, että heidän on helpompi olla omissa nahoissaan ja asettua siihen identiteettiin, jonka itsestään tunnistavat. On turvallisempaa kasvaa omaksi itsekseen ja lupa olla se mitä on. Muillekin kuin heteroille tulee olemaan laissa määritelty, turvattu ja selkeä asema yhteiskunnassa. Aika näyttää, mihin ratkaisuun kirkko toimintamalleissaan päätyy.

Yhteiskuntamme jäsenet ovat aikojen saatossa sisäistäneet avioliiton sydämen kutsumuksena. Sitä kutsumusta saa nyt pariskuntana jokainen Suomessa halutessaan seurata. Eikä kenellekään tarvitse sanoa, että ei, olemme luoneet teille tällaisen erillismallin, joka on teille itsellennekin vieras.  

Olen vähän huolissani heistä, jotka ovat kulkeneet suoraviivaisempia polkuja ja onnistuneet pysymään muottien sisällä. Avautuako vai sulkeutua? Pitääkö tiukasti kiinni siitä mikä eilen oli vielä voimassa? Katkeroitua vai kysellä, kuunnella ja ymmärtää?

Samaan aikaan kun toiset iloitsevat eduskunnan päätöksestä, toiset pelkäävät ja ovat kauhistuneitakin. Raamatulliset kielikuvat vilisevät keskusteluissa. On mielenkiintoista seurata, kuinka Raamatun sisältöä sovelletaan tässä debatissa puolin ja toisin.  

Toiset pyytävät: “Herra armahda kansaamme tämän synnin tähden”, toiset riemuitsevat “Hoosianna! Jumala on kuullut rukouksemme.”

Perustuuko kirkon jäsenten välinen yhteys siihen että ollaan samaa mieltä yksittäisissä poliittisissa kysymyksissä? Jos näin on, yhteys ei ole totta eikä se kestä.

Minulle seurakunta on merkinnyt laajennettua perhettä. Perheeseen kuuluvia sanoja liittyy kirkkoon runsaasti. Jumalaa kuvataan Isänä. Toinen toisellemme olemme veljiä ja sisaria. Meitä yhdistää armo, Kristus on meidät lunastanut.

Omassa laajennetussa perheyhteisössäni olemme monista asioista hyvin eri mieltä. Silti en ikinä mitätöisi suhteitamme tai näkisi itseäni tai toisia hylkiöinä. Yhteys itsessään on arvokas. Jokaisen vastuulla on rakentaa todellisuutta, jossa meillä kaikilla on paikka.

Jumala kuulee kumpaakin joukkoa. Rukoukseni on, että hän on meitä nyt erityisen lähellä. Mitään uutta ei ole auringon alla, niin kuin saarnaaja sanoo. Iljetystä ja kauhistusta oli liikkeellä silloinkin, kun julistettiin että katkaravut ja sianliha eivät ole enää saastaista ruokaa kristitylle. Laki on ihmistä varten, ei ihminen lakia.

Runo vuosien takaa tähän päivään:

Kaikki haluavat nähdä
harmaan kiviseinän.
Sinä kuljet sen läpi
unelmasi johtamana.

Oma kiviseinäsi
purettiin niinä päivinä,
kun ääni
kantautui korviisi
juuri sieltä,
missä piti olla
täysin hiljaista.

-Katja-Maaria