Mitä on olla aikuinen?
Täytän kohta kolmekymmentä vuotta ja vaikka ikä on vain numero ja muita kliseitä, minulla on vahva tunne, että olen siirtymässä nuoruudesta aikuisuuteen. Se tuntuu hyvältä. Se ei tarkoita sitä, että olisin sen enempää lukkiutunut ja tylsä tai minulla olisi enemmän vastuuta ja huolia kuin aiemminkaan tai mitä aikuisuuden nyt ajatellaan tarkoittavan, vaan sitä, että minulla on enemmän voimaa olla minä. Minun kohdalla aikuistuminen ei tarkoita edes valmistumista (vaikka saisi tarkoittaa), perheen perustamista (senkin ottaisin mielelläni), vakituista virkaa (kenenpä kohdalla lopulta tarkoittaa) ja omaa asuntoa (no, eipä ole asuntolainaakaan, hahaa), vaan kyse on ennemmin henkisestä aikuisuudesta.
Aikuisuus näyttäytyy minulle ennen kaikkea jonkinlaisena tarpeena ja kykynä rajata, kerätä itseä kokoon. Se on uskallusta katkaista siteitä joihinkin asioihin ja luoda juuria toisaalle. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ostaa sukset, vaikka olisi voinut käyttää rahat lentolippuihin kauas ja lämpimään. Sukset ostettuaan tajuaa, että jossain sisimmässään on tietoiselta minältään salassa tehnyt päätöksen, että asuu tulevinakin vuosina leveyksillä, joilla on lunta. Että, ei haaveile taukoamatta elämästä jossakin muualla, vaan elämä tuntuu omalta ja oikealta tässä ja nyt. (Se ei tarkoita, ettenkö olisi lähdössä reissuun, pitkään reissuun, heti kun gradu valmistuu! Ei, vaan se tarkoittaa, että paikallaan olo ei tunnu enää luovuttamiselta.)
Olen jakanut hyvän aikuisen elämän mielessäni kolmeen eri teemaan:
1. Toimijuus eli minä itse päätän. Haluan tehdä omaa elämääni koskevia valintoja ja minulla on mahdollisuus tehdä niitä. En asetu toisten vallan alle enkä uhrin asemaan. Olen älyllisesti rehellinen ja moraalisesti niin itsenäinen kuin ihminen laumaeläimenä voi olla. Olen itselleni uskollinen niin työn kuin ihmissuhteiden suhteen. Sitoudun rakastamaan itseäni pitämällä itsestäni hyvää huolta. Toimijuus tarkoittaa myös asioiden silleen jättämistä, taitoa rajata tekemisensä voimiensa mukaan. Osaan sulkea radion, jos en kestä sieltä tulevia uutisia. Maailman pahuuden edessä masentumisen sijaan voin tehdä jotain sellaista, joka antaa ehkä heille mahdollisuuden päättää omaa elämäänsä koskevia asioita, joilla ei ole sitä aiemmin ollut.
2. Osallisuus eli kuulun johonkin, jossa minun on hyvä olla. Minulle se tarkoittaa sisarusparveani, ystäväporukoitani, vapaaehtoistyömaailmaa ja kirkkoa, blogiporukkaamme ja lestadiolaisten pappeuteen suuntautuneiden naisten joukkoa. Haluaisin kuulua vielä jonkinlaiseen taidekollektiiviin sekä perheeseen, jossa olisi enemmän jäseniä kuin vain minä ja koira. Kuitenkin tiedän, että voin elää ihan onnellisen elämän, vaikken koskaan löytäisi sen kummemmin hyvää työyhteisöä kuin elämänkumppaniakaan.
3. Läheisyys eli voin koskettaa ja tulen kosketetuksi. Tällä en tarkoita vain enkä edes ensisijaisesti seksiä, joten kukaan älköön repikö pelihousujaan. Tarkoitan sellaista elämää, jossa ei tarvitse toivoa pääsevänsä lentokentän turvatarkastukseen, jotta edes joku tulisi lähelle. En selviä, enkä tiedä selviääkö kukaan, ilman syliä ja silityksiä. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaa: ”Ihminen tarvitsee hitaita kosketuksia, jotka kulkevat syviä hermosäikeitä pitkin ja kertovat, että minä olen hyvä.” Jos voisin muuttaa yhden asian maailmassa (ja sen myötä kaikki), muuttaisin maailman sellaiseksi, jossa ihan kaikki saisivat niin paljon hellyyttä kuin tarvitsevat – myös yksin elävät aikuiset.
Huomenna ystävänpäivänä aion olla itseni ystävä. Aion hiihtää itse hankkimillani suksilla oman koirani hölkätessä vieressä sekä tehdä hyvää ruokaa aikuiselle minälleni, sillä hän on niin hyvä tyyppi, että ansaitsee muutakin kuin seisaaltaan syötyjä ruispaloja.
– Mirka Maaria
