Saanko matkustaa?

 

 

Luin viime viikolla Helsingin Sanomien artikkelia Sri Lankan tamileista,  joiden perustama yritys huolehtii pääkaupunkiseudun linja-autojen pesusta öisin. Artikkelissa kerrottiin kuinka iso osa työntekijöistä oli tullut Suomeen laittomasti, lähtenyt olosuhteiden pakottamana salaa ja valtavalla riskillä kohti jotain käsittämättömän tuntematonta.

Luin tätä artikkelia Sri Lankalaisessa hostellissa, jonka olin varannut etukäteen netin kautta. Kaupungissa, josta olin kuullut veljeltäni, joka oli ollut siellä muutamaa kuukautta aiemmin. Lähdin siitä kohta rannalle, jossa minua odotti surffiopettaja ja (myöhemmin sain huomata) jalkani pahemman kerran polttava aurinko.

Löysin itseni kysymästä, mikä ihmeen oikeus minulla on nostaa opintolainaa ja mennä ja tutustua maailman suurisydämisimpiin ihmisiin, päästä heidän kotiinsa vierailulle ja syömään? Mikä oikeus minulla on lomailla? Mikä oikeus minulla on lähteä ja palata, olla lähtemättä tai olla palaamatta?

”Minä kaipaan ja himoan vapautta,
vaikken tiedä mitä se on.
Sitä että menee yöksi aina samaan paikkaan
vai että on juureton?” 

Vapaudesta – Kerkko Koskinen Kollektiivi.

Näitä minä pyörittelen aina silloin tällöin. Joskus tuntuu että ei ole oikeutta, on mahdollisuus.  Mikä oikeus minulla sitten on näihin mahdollisuuksiini? Vähentäisikö maailman epätasa-arvoisuutta se, että minä jättäisin mahdollisuuksiani käyttämättä? Onko mahdollisuuksien käyttäminen oikeutetumpaa jos tiedostaa niiden ainutlaatuisuuden? En voi sanoa, että en olisi tehnyt itse mitään niiden eteen, mutta sen kyllä sanon, että en ole tehnyt mitään ratkaisevan tärkeää.

En voinut vaikuttaa siihen, että synnyin Suomeen. En voinut vaikuttaa siihen, että synnyin terveenä ja olen välttynyt vakavammilta sairauksilta ja onnettomuuksilta. Olen käynyt elämäm kovaa koulua, mutta minulla on ollut pohja, joka on vakuuttanut minut siitä, että riskinottaminen kannattaa ja minulla on aina paikka, jonne palata. Että olen saanut ja minulle on tarjottu töitä, päässyt kouluun ja saanut rauhassa opiskella alaa, joka kiinnostaa ja tehdä sivupolkuja alueille, jotka kiinnostavat.

Kathmandun lentokentältä lähtee päivittäin tuhansia töihin ulkomaille.

Yksi isoimmista kysymyksistäni on siis se, että onko minulla oikeutta matkustaa? Toisinaan perustelen itselleni matkustamista melkein velvollisuutena. Yleisesti ottaen kun minulle tärkeä arvo on lisätä maailmanlaajuista ihmisten välistä yhteisymmärrystä. Siinä ihmisten kohtaaminen on olennaisen tärkeää. Jos olet käynyt jossain maassa, seuraat todennäköisesti paljon tiiviimmin sitä maata koskevia uutisia. Puhut niistä ja ehkä toimit tai kehotat muita toimimaan jos kyseistä maata koettelee esimerkiksi jokin kriisi. Ja totta on, että matkustaa voi monella tavalla. Kiinnittää huomiota paikallisiin olosuhteisiin, kysellä asioiden ja tapojen alkuperää, yrittää kuluttaa eettisesti tuotettuja tuotteita ja palveluja.

Vastuuta ja huolta on helppo kasvattaa tiedon myötä. Tieto voi myös lamaannuttaa ja kääntyä näin itseään vastaan. Ei ole aina helppoa antaa itselleen lupaa levätä, mutta se helpottuu kun muistaa, että se yleensä lisää toimintakykyä. Toisinaan huomaan ajattelevani, että elämä on sitä täydempää, mitä enemmän teen. Se on aika vaativa ja syyllistävä tapa arvottaa elämän laatua.

Meistä jokainen on elämässä kiinni niin omalla tavallaan, aina ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, millainen se tapa on tai miten sitä voisi muuttaa. Toivottavasti sinun tavassasi ja elämässäsi on jotain, joka näyttää sinulle jotain kaunista – edes vähän edes joka päivä.

– Juudit