Muotitetoisen viimeinen toive, skandinaavisuus vai bling bling?
En ole koskaan kirjoittanut muotijuttua. Nyt kun meillä on viikon teemana kuolema, ajattelin yrittää. Kuulin, että Suomen suosituin arkkumalli on hiljattain julistettu vaaralliseksi. Arkku on päällystetty valkoisella kankaalla, joka leimahtaa heti ilmiliekkeihin, kun krematorion uuninluukut avataan. Tästä on aiheutunut vaaratilanteita krematorioiden henkilökunnalle eri puolella Suomea.
Muotivirtaukset käyvät hautajaisbisneksessä kovin hitaasti. Meidän arkkutrendit tulevat kuulemma itäisen Euroopan puolelta. Samanlaiset arkut miellyttävät Baltian maissa ja Suomessa. Ruotsi ja muut pohjoismaat suosivat ekologisempia ja pelkistetympiä arkkuja kuin me. Skandinaavinen muotoilu ja ekologisuus ovat Suomessa tulleet kyllä koteihin, mutta eivät viimeisiin leposijoihin.
Tanskalaisen Jacob Jensenin suunnittelemia design-arkkuja tehdään kuitenkin suomalaisyhteistyönä. Jensenin Diamant-arkun saa jopa tulipunaisena, mutta ne menevät kuulemma hyvin harvoin kaupaksi. Kyllä suomalaisetkin suunnittelijat piirtävät arkkuja, esimerkiksi Risto-Matti Ratia. Ratian suunnittelemissa kumppareissa me voimme käydä haudalla, mutta arkkuun valitsemme mieluummin keinokuitulaskokset ja kangastupsut. Ekoarkkuja Suomesta kyllä saa. Ekoarkkua ei saa lakata. Ne ovat pinnaltaan käsittelemätöntä puuta. Kaikkein hipstereintä olisi tietysti valita pahviarkku. Se on varmasti myös edullisin vaihtoehto.
Ekohautausmaita Suomessa ei vielä ole. Englannista tällaisia löytyy. Kenelläkään ei siellä ole hautakiveä, vaan jokaisen vainajan leposijan päälle istutetaan puu. Hautakiviasioissa suomalaiset ovat alkaneet esittää persoonallisia vaatimuksia. Vanhat puuristit ovat kuulemma ihan out, vaikka puu olisikin kestävä ja luontoystävällinen materiaali. Hautakivi ei aina enää ole kivi, nykyään se voi olla vaikka lasista valmistettu. Muistopaaden pystyttämisessä ei voi kuitenkaan käyttää aivan rajattomasti mielikuvitusta, koska vaatimuksena on kaikenlainen säänkestävyys ja pystyssä pysyvyys monen vuosikymmenen ajan.
Vapaat sielut eivät tietenkään tahdo yhdessä paikassa levätä. Tuhkat voi luvan kanssa sirotella myös tähän tarkoitukseen varattuun lehtoon tai mereen, jolloin mihinkään ei tule mitään kiveä, jossa vainajan nimi lukee. Amerikkalaisissa elokuvissa vainajat nököttävät uurnassa takan reunalla. Suomessa se ei ole sallittua. Ihmisen jäänteet on haudattava vuoden sisällä kuolemasta. Jos vainaja tuhkataan, tuhkaa ei saisi jakaa osiin. Mutta ei siitä sakoteta, jos omaiset ottavat vähän tuhkaa itsellensä. Tästä on syntynyt uusi bisnes. Edesmennyt puoliso voi kimallella nykyään kivenä lesken nimettömässä. Tarvitaan 500g ihmisen tuhkaa ja miestä jokaisesta voidaan puristaa kuoleman jälkeen ainutkertainen timantti.
Nanna H.
Kuvat: 1. Suomen suosituin arkkumalli on kuulemma tämä. 2. Jacob Jensenin Diamant punaisena. 3 ja 5 Risto-Matti Ratian suunnittelemia arkkuja. 4. Pahviarkku 6. Englannissa on monia ns. vihreitä hautausmaita 7. Tuhkasta puristetusta timantista tulee aina väriltään hieman sinertävä.