Pelko – kohtaatko sen vai juoksetko karkuun?

Tänään paketoin ja lähetän syntmäpäivälahjan ihmiselle, josta en tiedä, haluaako hän lahjaani. Lahja on ollut minulla pitkään ja hänelle sen halusin alunperin antaa. En keksi sille mitään muutakaan käyttöä, enkä haluakaan keksiä. Minä hankin lahjan hänelle, ja hänelle sen aion antaa. Se kuuluu hänelle.

Lahja on lojunut nurkissani. Se tekee minut surulliseksi. Se muistuttaa minua siitä, että minulla on välirikko ihmisen kanssa, joka on minulle äärimmäisen rakas.

Suru ei lähde pois, vaikka lähetän lahjan pois silmistäni. Suru on mielessäni, kehossani enkä yritä vältellä sitä, koska muuten se tekee kodin mieleeni ja kehooni, jää sinne asumaan, hakkaa kotinsa kattoa ja seiniä odottamattomina hetkinä. Rakas ihminen pysyy mielessäni joka tapauksessa, hänellä on paikkansa sydämessäni aina, enkä halua sen olevan pelottavaa.

Surun kohtaaminen on pelottavaa, mutta pelko lähtee vain katsomalla sitä suoraan silmiin. Pelkoa voi juosta pakoon, vältellä, mutta se seuraa aina mukana. Minä valitsen tuijottaa pelkoani. Minä valitsen riskin tulla entistä surullisemmaksi, jos lahjani ei ilahdutakaan saajaansa. Minä pelkään seurauksia lahjan lähettämisestä.

Jumala, anna minulle rohkeutta ja voimaa kohdata kaikki pelkoni ja tekojeni seuraukset. Aamen.

Hemuli