Avoliitosta avioliittoon?

Oisko tulta?

Monet vihkiparit sanovat, että avioliitto ei muuta mitään verrattuna entiseen avoliittoon, jossa on eletty ennen häitä. Hemuli pohti maanantaina sukunimen muutosta avioliiton myötä ja se onkin monien vihkimieni parien kommenttien perusteella konkreettisin muutos arjessa vihkimisen jälkeen. Hyvin harvinaista on nimittäin se, että vihkipari ei olisi elänyt saman katon alla jo ennen häitä.

Vaikka mikään ei muuttuisi, monet meistä menevät naimisiin. Minä olen avioliiton merkitystä päässyt enimmäkseen kysymään pareilta, jotka menevät naimisiin kirkossa. On minulla ystäviä, jotka ovat menneet maistraatissa naimisiin, mutta itse olen vihkinyt kristillisin menoin ainakin 150 paria. Ihmiset sanovat, että avioliitto tuntuu virallisemmalta kuin avoliitto, se tuntuu jotenkin turvallisemmalta, tuntuu juhlavalta että molemmat ilmoittavat julkisesti ystävien ja sukulaisten kuullen, että haluavat olla yhdessä aina, jotkut sanovat että lasten vuoksi tuntuu viisaalta mennä naimisiin ja on tietysti niitä jotka kristillisestä vihkimisestä puhuttaessa sanovat, että on tärkeää tunnustaa liitto Jumalan edessä ja pyytää rakkaudelle Jumalan siunausta.

Ennen vanhaan häät tiesivät paljon suurempia muutoksia ihmisten arjessa.  Vielä 70-luvulla kun vanhempani avioituivat avoliitto oli suhteellisen harvinainen. Ja jos asui avoliitossa, parista saatettiin puhua ikävään sävyyn susiparina. Nykyään kuulen harvoin poikkipuoleisia kommentteja avoliittoon liittyen. Välillä huomaan, että papista toivottaisiin yhtä suuta kauhistelijoiden kuoroon, mutta siihen en suostu. Avoliitolla syyllistäminen jääköön minun puolestani historiaan. Rakkaudettomuudesta, välinpitämättömyydestä ja toisen alistamisesta on enemmän murhetta kuin siitä mikä on juridinen termi liitolle.

Eräs tuttavani olisi aikoinaan tahtonut naimisiin avopuolisonsa kanssa, mutta puoliso sanoi, ettei halua koskaan avioliittoon. Halusi olla kyllä aina yhdessä, mutta ei vain avioliitossa. Mietin silloin mielessäni, että mikä siinä avioliitossa on niin paha, että sitä ei voi solmia vaikka haluaa olla toisen kanssa ikuisesti. Välillä tuntuu, että avioliiton vastustamisessa on jotakin uhmakasta. Kun se sattuu olemaan juuri  se iänikuinen perintenen avioliitto, joka oli omien vanhempien nuoruudessa pakollinen, niin eihän kukaan aikaansa seuraava siihen enää tahtoisi.

Minä olen elänyt molemmissa liitoissa. Jos puolisoni olisi sanonut, että ei tahdo koskaan naimisiin, olisin pysynyt hänen kanssaan silti. Nyt meidän häistämme tuli viikonloppuna kaksi vuotta. Vieläkin se liikuttaa minua, että joku halusi minun kanssani ainiaaksi johonkin vanhaan, ikiaikaiseen istituutioon. Ja edelleen toivon, että Jumala meitä siunaisi.

Nanna H.

Kommentit

Hemuli
Oisko tulta?

Avioliiton vastustaminen ei välttämättä liity mitenkään perinteen tai sitoutumisen vastustamiseen, vaan siinä vastustetaan yhteiskunnallista instituutiota, joka määrittää perhesuhteita ja siten normittaa perheitä. Parhaana esimerkkinä Suomessa tällä hetkellä se, ettei avioliittoa voi solmia samaa sukupuolta olevat. Jos siitä päästään, niin avioliitto määrittää edelleen esimerkiksi vanhemmuutta. Lapsella voi olla korkeintaan kaksi juridista vanhempaa - se syrjii esimerkiksi kolmi- ja neliapilaperheitä, joissa on useampia vanhempia. Harvoin vastustetaan sitoutumista ja avioliiton symbolista arvoa, ainoastaan valtion määrittämiä perhesuhteita, joihin kuuluu erilaisia sosiaalisia ja juridisia ulottuvuuksia.

Pus Nanna, halusin vaan tuoda tämän näkökulman tähän keskusteluun, en moittia sinun näkökulmaasi avioliiton arvostuksesta. <3

 

Nanna H.
Oisko tulta?

Pus pus :) Toki minäkin toivon, että avioliittokäsitettä laajennettaisiin koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja.

Vierailija (Ei varmistettu)

" Mietin silloin mielessäni, että mikä siinä avioliitossa on niin paha, että sitä ei voi solmia vaikka haluaa olla toisen kanssa ikuisesti. Välillä tuntuu, että avioliiton vastustamisessa on jotakin uhmakasta. Kun se sattuu olemaan juuri se iänikuinen perintenen avioliitto, joka oli omien vanhempien nuoruudessa pakollinen, niin eihän kukaan aikaansa seuraava siihen enää tahtoisi."

Hyvinkin tuttuja ajatuksia! Ensi kesänä avioituvana olen yllättävänkin usein joutunut/saanut perustella, miksi haluamme kihlattuni kanssa nimenomaan naimisiin. Erityisesti omissa opiskelukavereissani on paljon näitä kummastelijoita - lieneekö syy opiskelemamme tieteenalan kyseenalaistavassa perusluonteessa vai missä, tiedä häntä.

Minulle loppujen lopuksi kaikkein tärkein syy mennä naimisiin on se, että saamme kihlattuni, tulevan aviomieheni, elämänkumppanini, kanssa luvata tahtovamme toinen toisemme puolisoiksemme yhteiskunnan, lain, läheistemme ja ennen kaikkea Jumalan edessä. Sormuksiimmekin on kaiverrutettu se Saarnaajan kirjan kohta, jossa puhutaan katkeamattomasta kolmisäikeisestä langasta - siihen me turvaamme, että Jumalan armosta saamme kasvaa yhdessä ja ylittää edessä olevat esteet, mutkat ja kuopat. Toki on liuta muitakin syitä, mutta tämä on syistämme kaikkein tärkein.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen jo 56-vuotias ja avioliittoni on 35-vuotias. Silloin ei pohjoisen pikku kunnassa eletty avoliitossa, ainakaan virallisesti, vaikka sulhoni asuikin luonani pari vuotta, hänellä oli koti ja kirjat muualla. Kummaa ulkokultaisuutta sekin:)
Nykyään nuo hääjuhlat ovat niin kalliita ja mammuttimaisia polttareineen, juhlahuoneistoineen, kaasoineen ja ohjelmineen, ettei naimisiinmeno tulisi tämän päivän mittapuun mukaan enää kysymykseenkään. Ystäväni tytär menee naimisiin kesällä ja yksin häämekko maksoi 800e ja kaikki muu siihen päälle, eikä häät kuulemma ole edes isot nykyaikaisiksi häiksi.Häämatkallekin lähdetään ulkomaille eikä siihen tonni riitä. Minusta se on turhaa tuhlausta ja kuuluu tähän kohtuuttomuuden aikaan ja ylilyöntien aikakauteen. Nuoripari ja vanhemmat laittavat häihin enemmän kuin kaksi kertaa minun vuosituloni. Kuulostaa älyttömältä ja vaikka rahaa olisi kuinka paljon, silti kuulostaa yliampuvalta tuhlaukselta vaikka vain luonnonkin kannalta. Nykyään pitää vaan saada itselle kaikki, paljon ja heti. Onhan se tietysti elämys ja suuri päivä, mutta ei sitä suuruutta ulkoisella tehdä.
Muuten kannatan kaikkien vapaata mahdollisuutta avioitua, oli sitten minkälainen pari tahansa. Tuota Hemulin vanhemmuusasiaa pitää vielä miettiä, en ole sitä ajatellut, vaikka ystäväpiiriin kuuluu sateenkaariperheitäkin, mutta ei kolmen tai neljän vanhemman perheitä. Nyt sanoisin, näin pitempää miettimättä, että avioliitto olisi aina pareille ja vanhemmuus voisi olla vaikka kahden parin yhteinen juttu. Mitä enemmän pysyviä, turvallisia aikuisia lapsella on , sitä parempi. On ihan sama lapsen kannalta onko vanhemmat aviossa ja onko sama nimi, tai asutaanko samassa talossa., pääasia on turva ja pysyvyys.

Hemuli
Oisko tulta?

Tykkäsin kovin tästä kommentistasi, kiitos! En minä Lilyn käyttäjien ikää tiedä, mutta kun kohderyhmä lienee 20-35 -vuotiaat, niin oletusarvoisesti ajattelen kommenttien yleensä tulevan nuorilta aikuislta. Kivaa kuulla vanhempienkin ihmisten näkemyksiä täällä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Yhteen mieheen ja avioliittoon pettyneenä en aio enää avioitua. Uskovaisena halusin
nimenomaan avioliittoon rakastamani miehen kanssa. Kun kaikki ei mennytkään niinkuin oli n nuorena suunnitellut, tuli ero. En voinut jatkaa väkivaltaisessa suhteessa mutta kristittynä ero oli minulle vaikea paikka. Ja eroa seurasi jälkitervehdys rakastamaltani mieheltä. Avioliiton myötä sain maksettavakseni myös mukavat mieheni tekemät velat. Rakkaudesta hän edelleen eron jälkeen jaksoi puhua, olin hänen elämänsä suuri rakkaus vuosien jälkeenkin.

Jälkikäteen olen katunut tarvettani elää oikein ja siis AVIOliitossa. Moni asia meni pieleen papin siunattua liiton. Mieheni kuvitteli omistavansa minut. Vapauteni vietiin, olin omaisuutta. Ja mies tiesi etten eroaisi. Jumalan kasvojen edessä olin lupautunut rakastamaam myötä- ja vastamäessä, kunnes kuolema meidät erottaa. Vuosia elin pelossa, kivussa ja alistettuna toisen valtaan. Kunnes tein itselleni erittäin vaikean päätöksen. Jos Jumalan tahto on pitää minut tuossa suhteessa, en halua paikkaani Taivaassa. Jos taas Jumala on antanut meille vapauden valita, rukoilla ja pyytää armahdusta synneistä, uskon armahdukseen ja eroan. Kaikkien odotusten vastaisesti pakkasin laukkuni ja lähdin. Enkä ole katunut, kertaakaan. Ja uskon myös että Jumala hyväksyy päätökseni.

Monta asiaa opin. Enää en tahdo.

Ellikkä (Ei varmistettu)

Hei Nanna,

Viitisen vuotta takaperin siunasit siskoni avioliiton Kiimingissä, Koitelin residenssissä. Itse en päässy paikalle, maapallon toisella puolella kun olin, mutta kuulin että häät olivat ihanat ja intiimit ja sinä aivan ihana. Kiitos siitä, vieläkin porskuttavat nuo ihanaiset yhdessä, sinun siunauksellasi. &lt;3

Kommentoi