Ei minulta mitään puutu

Milloinhan lie on viimeksi ollut sellainen olo, että ei minulta mitään puutu. Tutumpi on tunne, jossa haikailee jotain niin ihmissuhteisiin, työhön, kotiin tai itseensä. Miten usein olenkaan ajatellut, että olisin onnellisempi, jos olisi enemmän aikaa olla rakkaiden ihmisteni kanssa. Töissä olisi kaikki paremmin, jos ja jos. Kotikin kaipaisi selvästi jotakin. Ja minä itse, haluaisin vähintään uudet kengät syksyyn. Että kyllä, niin paljon tuntuu puuttuvan.

Missähän on se haluamisen ja tarvitsemisen raja?

Tietysti kaikesta kauniista saa ja pitääkin unelmoida, olla onnellinen ja tehdä asioita, jotta olisi onnellinen. Mutta miten hyvää tekisi edes joskus tunne, että hei, ei minulta mitään puutu.