Elämä kuin elokuva
Jos minun elämästäni olisi tehty elokuva tältä menneeltä viikolta, se voisi edetä vaikka näin….
Elokuva alkaa siitä, kun elokuvan pääroolissa esiintyvä perheenäiti kävelee miehensä, lastensa ja siskonsa tyttären kanssa äitinsä haudalle. He ovat myöhässä. Pyhäinpäivä oli edellisenä päivänä, mutta nainen uskoo äidin ymmärtävän. Ja tottuneen. Niin vaikka ei äiti enää haudassa makaa. Äidin sielu, siis todellinen äiti, on ollut jo lähemmäs 16 vuotta jossain muualla. Taivaassa kai tai välitilassa nukkuen odottamassa Jeesuksen toista tulemista. Vaikka nainen on pappi, hän ei selvästikään osaa vastata lasten esittämiin kysymyksiin, missä mummu nyt sitten ihan oikeasti on. Raamatussa on ristiriitaisia käsityksiä kuoleman jälkeisestä elämästä, hän ajattelee mielessään. Kyllä mummun sielu varmaankin elää taivaassa, hän vastaa lapsille.
Elokuvassa kuvataan ehkä liiankin yksityiskohtaisesti tavallista arkea toistoineen. ”Missä Leian käsi on?” ”Täällä Leian käsi on” –lauseet ovat elokuvan yleisimmät lauseet. Melkein kaksivuotias ja hänen äitinsä näyttävät nauttivan missä käsi on leikistä, mutta sivusta seuraaja tuntee itsensä sananmukaisesti ulkopuoliseksi. Lapsuuden merkitystä koko elämää suuntaavana pohjana alleviivataan. Kaksivuotiaan uhmakohtausten ja pelkojen kuvaamiseen ja pohtimiseen käytetään paljon aikaa. Elokuvassa tarkastetaan ilta illan jälkeen 7-vuotiaan läksyt, tehdään ruokaa, korjataan astiat ja näytetään pitkiä kuvauksia perheen yhteisistä iltarutiineista. Pankkitilin saldot vilistävät tietokoneen ruudulla, vanhempien miettiessä mihin kaikkeen on varaa. Elokuvassa näytetään myös muistoja ja takaumia pääosaa esittävän naisen lapsuudesta. Elokuvasta saa sellaisen kuvan, että naisella on etäiset välit isäänsä, mutta toisaalta suhde pohdituttaa häntä paljon.
Televisiosta näytetään Amerikan presidentin vaaleja ja tietokoneelta tuloksia Kallion kirkkoherran vaaleista. Päivän lehti on auki kirkolliskokousta koskevien uutisten kohdalta.
Nainen käy pappina pitämässä hartaustilaisuuden koululla ja puhuu anteeksiannon tärkeydestä. Puhuessaan siitä, ettei aika itsessään paranna mitään, vaan asioiden kohtaaminen, hän puhuu ennen kaikkea itselleen. Kuulijoiden elämästä hän tietääkin kovin vähän, mutta luottaa siihen, että yleisinhimilliset teemat toistuvat jokaisen elämässä.
Iltaisin nainen tekstailee ystäviensä kanssa ja näyttää pitävänkin yhteyttä ystäviinsä lähinnä tekstiviestien ja facebookin välityksellä. Tällä viikolla hän tosin tapaa myös livenä paria ystäväänsä. Kohtaamisissa lounaalla ja kävelyllä naiset jakavat henkilökohtaisia kuulumisiaan ja lupaavat rukoilla toistensa puolesta. Rukous näyttelee muutenkin vahvaa roolia pääosaa esittävän naisen elämässä. Rukoukseen tottumattomalle tästä voikin tulla hieman kiusaantunut olo.
Elokuvassa jää moni asia auki, eikä niitä selitetä mitenkään. Elokuvan katsottuani jäin miettimään, onko lapsuudella todella niin iso merkitys kuin elokuvassa annetaan ymmärtää? Ja mikä merkitys myöhemmillä vaiheilla ja ihmissuhteilla on itse kunkin elämäntyytyväisyyteen? Hieman surullinen olo jäi myös siitä, että naisella tuntuu olevan kovin vähän aikaa miehelleen. Kohtaamiset miehen kanssa jäävät lyhyiksi ja perhe- ja työelämä vaatimuksineen tuntuu vievän suurimman osan naisen ajasta ja ajatuksista. Elokuvan tyylilaji jää myös hämäräksi. Paikoin siinä oon draaman aineksia, mutta välillä se muistuttaa enemmän tragikoomista toimintaelokuvaa aamusäheltämisineen.
Elämä kuin elokuva on kertomus keski-ikäisen naisen arjesta ja siitä, kuinka päällisin puolin siinä ei tapahdu paljon mitään erikoista. Ja silti actionia tapahtuu kokoajan. Vähintääkin pään sisällä.
Tarina unelmista ja kaipauksista. Kohtaamisista ja ohikulkemisista, elämän ristiriitaisuuksista, lapsuuden merkityksestä ja ystävyydestä. Uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
——————————————-
Jokaisen elämästä voisi kirjoittaa kirjan, tehdä elokuvan tai draamasarjan. Millainen sinusta kertova elokuva olisi? Mitä teemoja siinä olisi esillä?