Elämä on pelkkää kaaosta

Tänään meidän keittiössä näyttää tältä.

Elämäni on juuri nyt pelkkää muutosta: uuden pelkoa ja iloa, remppaa, pakkauslaatikoita ja siivoamista, uutta työtä. Kaikki on hajallaan.

Voiko elämänsä sulloa pakkauslaatikoihin? 

Tavaroita läpikäydessä palautuu mieleen kaikenlaista. Erilaiset tapahtumat, hetket ja ihmiset ovatkin yhtäkkiä tässä. En voi olla katsomatta vanhoja valokuvia, lukematta rakkauskirjeitä, tunnustelematta mummon tekemään pitsipeittoa. Ihania, hyviä muistoja. Tällaista on ollut minun elämäni!

Joitakin laatikoita en olisi halunnut löytää. Kaikkea sitä säästääkin. Mutta vaikka kaiken ikävän heittäisi pois, sekin on minun elämääni. Muistot eivät ehkä palautuisi mieleen näin paljaina, mutta siellä ne olisivat. Minussa, osa minua.

Muuttaessa on ilo miettiä sitäkin, mitä oikein haluaa omistaa. On vapauttavaa laittaa tavaroita kiertoon, antaa niille uusi elämä. Sitten on niitä mööpeleitä, joita ehdottamasti haluaa kuljettaa mukanaan. Tärkeisiin huonekaluihin ja esineisiin liittyy usein jokin tarina. Sohva onkin enemmän kuin pelkkä sohva.

Muuttaessaan jättää myös monia arjen ihmisiä taakseen. Ikävä tulee: maisemaa ja ihmisiä, työtä ja kotikirkkoa. 

Muuttolaatikoiden keskeltä on välillä matkattu remppaamaan uutta. Minulle on ollut tärkeää, että olen voinut vähän maalata ja tapetoida. Uusi koti on tullut tutummaksi, omaksi. Silti pelottaa tuntuuko se kodilta. Onko uudessa oma olo? Miten valon suunta siellä kulkee, miltä maisema ikkunasta näyttää? Kuulunko minä sinne?

Syvimmän väsymyksen hetkellä olemme kääntäneet kasvot valoon. Tulevassa aurinko on sama, omat ihmiset ovat samoja, elämän mieli on sama. Luojan kiitos, jotakin pysyvääkin on!

Mari Inka