Ennen kuin sinä synnyit

Ennen kuin sinusta tuli poikani

olin haaveillut sinusta noin 30 vuotta.

Tai niin kauan kuin haaveilla voi.

Monia asioita en elämässä ole tiennyt mitä haluan. Enkä tiedä vieläkään.

Mutta äidiksi olin halunnut aina.

Sitten sinä tulit vuosien hoitojen ja adoptioneuvontojen jälkeen

puolentoista viikon varoitusajalla

Suomesta.

Sinun piti tulla Thaimaasta, mutta sitten sinä tulitkin Suomesta.

 Kohtalo. Johdatus.

Näinkö sen piti mennä.

Kaksien hautaan siunaamisten jälkeen tein poikkeuksen, enkä mennyt kumpaankaan muistotilaisuuteen.

Siunauskappelissa kerroin kanttorille ja tutulle papille: Mua ei nyt sitten näy vähään aikaan. Jään tästä äitiyslomalle.

Oli orastava kesä. Lehdet olivat juuri puhjenneet puihin. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Ne lauloivat koko kevään ja kesän. Ja minä työntelin ylpeänä vaunuja. Tätä varten olin syntynyt.

Sinua katsellessa oli paljon kysymysmerkkejä. Mistä sinä tulet? Kuka kantoi sinua vatsassaan ja millaisin tunnelmin? Millainen oli syntymäsi? Ketkä kaikki odottivat sinua tai tiesivät iduillaan olevasta elämästäsi? Mitä sitten tapahtui, ettei Masuaäiti voinutkaan pitää sinua?

———————————————————————————————————-

Meni kahdeksan vuotta ja vähän ylikin. Sitten tapasimme sinä, minä, isäsi ja Masuäiti.  Tänään näimme taas ja olen saanut vastauksia puuttuviin kysymyksiin odotuksestasi ja synnytyksestä. Ja monesta muusta. Sinäkin olet saanut vastauksia. Kuten sellaisia, että Masuäidillä on Playstation ja luette molempia Aku Ankkoja. Ja syötte jätskiä.

Syömme kaikki yhdessä jätskiä ja liitymme samalla osaksi toistemme elämää.  Meissä on paljon samaa. Lähtiessä halaamme ja lupaamme nähdä taas. Ensi kerralla voisimme mennä pulkkamäkeen.

Monen mielestä adoptiolapsi on aina erityislapsi ja adoptio on ns. vaikea ja traumaattinen elämänkohtalo hänelle joka antoi lapsensa adoptoitavaksi. Ja tietysti adoptoitu itse on aina jotenkin haavoittunut.

En yritä väittää, etteikö adoptioon johtaneet seikat olisi vaikeita ja etteikö adoptiolapsella voisi olla aina tietynlaista kiintymyssuhdekatkosta. Ehkä ulkopuolisuudentunteen kanssa on tehtävä paljon töitä.  Se on juuri niin. Ja silti.  Adoption myötä monen ihmisen kohtalot voivat kohdata ja limittyä. Voimme yhdessä tukea toisiamme niin, että haavoista voi kasvaa jotakin yhteistä hyvää. Esimerkiksi Ystävyys.

 

Minna T.