Hassu tunne

Muistan hyvin sen, kun pienenä varoiteltiin, että jos muovipussin pistää päähän, siihen voi tukehtua. Asiallinen kielto, mutta vanhemmat ehkä unohtivat miten pienen mieli toimii. Ajattelin, että se pussi jotenkin salakavalasti tukahduttaa, huomaamatta ja on oltava aina tarkkana muovipussien läheisyydessäkin.

Astuin sisään Taiteiden yönä valtavaan muovipusseista koottuun palloon. Tuli mieleen se muovipussitarina. Astuin nyt sisään siihen konkreettiseen mielikuvaan ja muistan, kuinka muovipussit olivat tuntuneet pelottavilta. Se oli hassu tunne. Oikeastaan en muista sitä, koska ymmärsin muovipussien vaarattomuuden, niiden rationaalisuuden suhteessa omaan irrationaalisuuteni.

Hassu tunne on nyt se, että maailmani oli  silloin niin turvallinen, että peloksi muodostui muovipussi. Se muistuttaa minua siitä, että jokaisen maailma on oma, eikä oikeastaan voi sanoa, kuinka turvallinen tai turvaton olo voi kenelläkin olla, jos asioita katsoo vain ulkopuolelta.

Tärkeää sen sijaan olisi, että niitä pelkojaan jokainen joskus voisi puhkoa pois, huomaamalla kuvitelmiensa olevan suurempia kuin todellisuus.

Se on muuten myös hassu tunne, kun synninpäästössä kuulee sanat:

”Näin sanoo Herra:
»Älä pelkää.
Minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju.»”

Hassu tunne, joka tuntuu koko ruumissa, selkäytimiä myöten. Eikä muuten sitäkään kukaan ulkopuolelta näe.