Henkipallo ja ruumis
Sairaana ihminen, tällainenkin henkipallo kuin minä, muistaa olevansa mitä suurimmissa määrin ruumiillinen olento.
Lueskelen Samoan heimopäällikkö Tuiaviin kirjoittamaksi väitettyä kulttiteosta Papalagit. Siinä kirjoittaja kritisoi länsimaista elämäntapaa ja varoittaa kansaansa sortumasta hienoihin houkutuksiin, jotka kuitenkin tuovat mukanaan tuhon. Heimopäälliikö suomii papalagin eli valkoisen ihmisen tapaa suhtautua Jumalaan, rahaan, tavaraan tai aikaan.
Näiden arvioiden kohteena en tunne olevani. Olenhan sentään tiedostava punavihreäliberaalidownsiftaajataiteilijateologi, joka voi hymähtää jokaiselle oravanpyörässä juoksijalle, jokaiselle katumaasturin omistajalle. Sen sijaan Tuiaviin arvostelu länsimaista ylenmääräistä ajattelua kohtaan saa vastustukseni heräämään. Mitä samoalainen oikein yrittää väittää puhuessaaan ankarasta ajatustaudista? Ei kai ihminen voi ajatella liikaa? Eikö ajattelu ole kaiken sivistyksen, peräti kaiken ihmisyyden perimmäinen olemus?
Antiikin filosofiat, valistus ja kaikki muut ruumista kurittaneet ajatusmallit ovat onnistuneesti rakentaneet ihmiskäsitykseni. Tuiavii toteaa, että papalageille ajatteleminen on pakko, joka estää heitä elämästä kaikilla jäsenillään. Makaan kuumeisena, ankara ajatustauti hellittää otettaan, kun ankara flunssa ottaa minut valtaansa. Mietin hetkiä, jolloin olen huomaamattani antanut periksi ja unohtamalla ajatella ymmärtänyt jotain erityistä.
Katsellessani saksalaista tanssidokumentti Pinaa havahduin siihen, että hetkeen en ollut muistanut analysoida. Tanssikohtaukset olivat mahdottomia ymmärtää. Olemassa olevat ajatusmallini eivät kertakaikkiaan tunnistaneet liikkeen viestiä, joten en voinut vastaanottaa sitä tavanomaiseen tapaani. Minun oli antauduttava. Aistini aukesivat uudelle tiedolle, joka ei ollut sanallista.
Samoin viime viikonlopun Taizé-tapahtumassa, satojen ihmisten kanssa rukoushiljaisuudessa istuessani, jouduin päästämään irti tiedostavasta mielestäni, kontrollista ja analyysista. Kokemus oli kokonaisvaltainen. Se oli ruumiillinen.
Ja se kokemus avasi minulle uudella tavalla kristinuskon omaleimaisen jumaluuden: Jumalan, joka tuli ihmiseksi. Henki tuli lihaksi ja vielä ylösnousseenakin Hän oli ruumiillinen olento. Aina ehtoollisella otan vastaan Jeesuksen ruumiin ja uskontunnustuksessa tunnustan ruumiin ylösnousemuksen! Iso pääni ei välttämättä osaa käsitellä moista tietoa, mutta voin maata sohvallani ja tunnustella asiaa samoalaisten tapaan kaikilla jäsenilläni.
– Mirka Maaria