Hiljainen hetki

 

On olemassa asioita, joita ei voi ymmärtää. Asioita, joita on mahdoton auki selittää. Asioita, joiden edessä voi vain painaa päänsä ja olla hiljaa. Silleen jättäminen, surun keskellä rauhassa oleminen ja oman pienuutensa hyväksyminen selittämättömän edessä ovat vaikeita asioita. Tuntuu helpommalta selittää jotenkin, vaikka valheellisestikin, maailmassa olevaa kauheutta.

 

Itse en kuitenkaan löydä lohtua sen enempää psykologisoinnista, filosofoinnista kuin teologisoinnistakaan. Maailmassa oleva virhe ei korjaannu sillä, että sitä taivutetaan tautiluokituksiin, tulkitaan moraalikäsityksillä tai kuvataan perisyntiopilla. Minä en ole yhtään toiveikkaampi luettuani uutisia, kahlattuani läpi kolumneja ja blogeja tai kuunneltuani asiantuntijoiden lausuntoja. Ymmärrän, miksi ihmiset selittävät pahuutta jollakin itselleen ymmärrettävällä tavalla. En vain usko, että selittäminen auttaa lopulta ymmärtämään.

 

Ymmärrys tapahtuu niinä hetkinä, kun uskallamme olla hiljaa ja kuunnella sisällämme olevaa rauhan ääntä. Minua auttaa paitsi hiljaisuudelle antautuminen, erityisesti hiljaisuudessa oleminen yhdessä muiden kanssa. Vaikka kaikki olisi kaaosta ja käsittämätöntä, on asia, jota ei voi viedä. Se on yhteys itsessäni ja muissa ihmisissä olevaan, meidän kaikkien sisältä löytyvään, lohdun henkeen. Se sanoo: ”Ei mitään hätää.”

https://www.youtube.com/watch?v=mQedOObEqEE

 

Hiljaisuuden voiman lisäksi uskon hyvän tekemiseen. Maailmanparantaminen parantaa meitä itseämme. Toiminta auttaa kärsivää toista ja kärsivää minua enemmän kuin kärsimyksestä puhuminen vaikka puhuisimme maailman loppuun asti. Arvostan sitä, että aina onnettomuuden sattuessa kirkko on auki, jotta sinne voi mennä hiljentymään. Paikalla on koulutettua henkilökuntaa olemaan vierellä, rukoilemaan ja kuuntelemaan, jos sinulla on tarve puhua.

 

Kriisityö on sitä hyvää, jota kirkko tekee ja jota jonkun muun pitää tehdä, mikäli kirkolla ei ole siihen tulevaisuudessa varoja. Mikäli kirkolla ei ole jatkossa mahdollisuutta olla heti valmiina kouluampumisen, kuolonkolarin, perhesurman, luonnonkatasrofin tai jonkun muun tapahtuessa, yhteiskunnan pitää kyetä järjestää kaunis paikka, jossa ihminen saa olla rauhassa yksin ja yhdessä muiden kanssa, sytyttää kynttilöitä ja tavata kanssaihminen, jolla on sielunhoidon, auttamisen ja kriisityön koulutus. Ei mitenkään yksinkertainen, helppo ja ilmainen asia järjestettäväksi.

 

Sanoin, etten saa lohtua psykologiasta, filosofiasta tai teologiasta. Politiikka sen sijaan tarjoaa lohtua tarjoamalla kanavan pakottavalle tarpeelle tehdä jotain. Oli kyse sitten kansalaisjärjestötoiminnasta, kirkkopolitiikasta tai valtakunnan tasolla tapahtuvasta päätöksenteosta, osallistu ja vaikuta. Käytä äänesi hyvin, toimi hyvän puolesta.

 

– Mirka Maaria