hitaammin, matalammalle, heikommin
Kuva: Vesa-Pekka Lahtinen
Ennen olen tyrmistyneenä seurannut ihmisiä, jotka voivat istua junassa tekemättä mitään. He katselevat ikkunasta tyynen näköisenä, rauhassa. Samaan aikaan minä räplään luurit korvissa kännykkää, neulon ja puhun vieressä istuvan kanssa. Silti olen jo vuosikaudet käynyt retriiteissä ja ottanut meditaatiohetket osaksi arkea. Nykyään saatan jopa junassa olla se, joka ei hetkeen tee mitään.
Sunnuntaihesarissa haastatellun antropologi Thomas Hylland Eriksen ajatuksiin on helppo yhtyä: ”Krooninen kesitymiskyvyn puute ja kiireyhteiskunta huolestuttavat, luovuus ja oivallukset kumpuavat joutilaisuudesta, koko ajan aloitetaan uutta, eikä vanhasta opita.” Kuinka vaarallista kiire oikeastaan on?
Samaistuminen levottomasta hidastajasta kertovaan artikkeliin on helppoa siksi, että tiedän olevani vahvasti osa tätä ”apua-mä-en-ole-katsonut-Facebookia-moneen-tuntiin” -ihmisryhmää. Minun pitää tietoisesti hidastaa, pysähtyä, vetäytyä, irrottautua.
Aika harvoin saan hyviä ideoita silloin kuin teen kahdeksaa asiaa yhtä aikaa, mikä taas on usein. Silloin myöskään rukouksiin ei tule vastauksia, Jumala on hiljaa. Jos maltan hidastaa, luopua kärsimättömyydestä ja lakata suorittamasta rukousta tai meditaatiota – silloin asiat alkavat oikeasti näyttää erilaiselta.
Arjen kiireissä tuon helposti unohtaa. Hidastaminen on myös aika trendikästä ja vauhdikkaiden homma. Silloin kun on oikeasti matalalla ja asiat heikosti, niin kaikki on jo valmiiksi pysähtynyttä. Silloin jos vielä hidastaa, niin seuraavaksi onkin kuollut.
Kristittyjen esimerkki hidastajasta on tietty Jeesus:
”Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä.” (Mark.1:35)
kuva: 1.Sam.24:14 Satu Helsinki, blogista Pahan päivän varalle (Kuvia lisää myös joka viikko Kirkko Suomessa- Facebooksivulla)
TOISAALLA:
Hidasta elämää- sivut
Hijaisuuden ystävät – sivut
Mari kirjoitti eilen retriitistä riparilla
PS. Heli lomailee muutaman viikon.