Hymy

Sain pari viikkoa sitten yllättävää palautetta. Tarinateatterikurssilla oli opettajana kaksi huippua  Uudesta-Seelannista.  Toinen heistä antoi meille opiskelijoille suomalaisittain ajatellen kovin suoraa palautetta. Minulle hän sanoi, että jos haluan ihmisten ajattelevan, että pidän heistä, minun pitäisi hymyillä  enemmän. 

Minun oli vaikea ottaa palautetta vastaan. Olen luullut olevani hymyilevä ihminen. Haluan olla.  Ja olen niin monet kerrat puhunut samasta aiheesta kv-vaihtareiden ja muiden ulkomailta Suomeen muuttaneiden kanssa.  Monet ovat olleet järkyttyneitä, miten vähän täällä hymyillään. Miksi te olette kuin robotteja kysyi eräs etelä-amerikkalainen minulta kerran? Olen tottunut vastaamaan, ettei kannata ottaa henkilökohtaisesti ja kyllä me suurin osa suomalaisista pidämme ihmisistä. Me vain näytämme sen eritavoin kuin moni on kotimaassaan tottunut.  Mutta, että minäkin sorruin kivikasvoisuuteen. Voih. Olen suomalainen.

Suomalaisuus voi olla muutakin. Ja Luojan kiitos usein onkin. Kuinka paljon hyvää  patoutuu ja hiipuu, jos sitä ei saa näytettyä ulos? Raskauttavan palautteensaannin jälkeen olen tarkkaillut enemmän ihmisiä hymysilmälasien läpi. Hymyilevät ihmiset ovat mielestäni paitsi enemmän luokseen kutsuvia, myös työelämässä vakuuttavampia. Hapannaamat karkottavat ihmiset ja osaamisen. Viisas ei ole synonyymi vakavalle.

Haastan meidät kaikki hymyilemään enemmän. Katsotaan miten se vaikuttaa vaikka mihin!!!

–    Minna T.

kuva: Tiina Tuominen

p.s. En löytänyt yhtään kunnon hymykuvaa itsestäni. Onneksi tyttärestäni löytyi :)