Hyvä kiertämään
Minulle on siunattu paljon hyviä ystäviä. Ruuhkavuosien superruuhkissa on valitettavasti käynyt niin, että monien kanssa kontaktit ovat lähinnä facebookin ja tekstiviestien varassa. Olen kuvitellut tietäväni mitä monellekin kuuluu seuraamalla heidän fb-päivityksiään. Se on tietenkin parempi kuin ei mitään.
Havahduin kuitenki, kun tapasin pitkästä aikaa erästä ystävääni ja hän sanoi tietävänsä aika hyvin, mitä minulle kuuluu, koska päivitän ahkerasti kuulumisia fb:ssä. Öö, ei kai kukaan siellä kerro kaikkea? En minä ainakaan. Jos siis haluaa tietää vähän pintaa syvemmältä, pelkkä fb:n seuraaminen harvoin riittää. Ystävyydessä on hyvää myös se, että voi vähän peilata toisen kanssa ajatuksiaan ja kuulumisiaan. Facbookissakin toki kommenttien avulla voi puolin ja toisin avartaa katsontakantaa, mutta siltikin, joskus olisi nähtävä ihan livenä.
Minun ystävyyssuhteeni perustuvat paljon ”oikeiden kuulumisten” kertomiseen. Pelkkä asioiden kertominen yleisellä tasolla tai vaikkapa mediasta napattujen uutisten vastavuoroinen päivittäminen ei vielä täytä mielestäni ystävyyden kriteerejä. Toki ystävien kanssa puhutaan monella tasolla, mutta jotakin henkilökohtaista jakamista pidän ystävyyden kriteerinä. Hyvä ystävä kannustaa ja antaa uudenlaista näkökulmaa, tsemppaa eteenpäin, vaikka tuntee piirun tarkasti myös heikkouteni. Ja siltikin niistä huolimatta, pysyy ystävänä. Tällaisia on pysynyt tiellä mukana. Vähänkö oon onnekas.
Nykyisin monen ystävän kanssa on hankala löytää kalenterista aikaa nähdä. Jos asuu eri paikkakunnalla (niin kuin suurin osa minun ystävistäni asuu) ja hoitaa samalla lapset, työn, parisuhteen tai elää yksinhuoltajana jne. Vuorokaudessa on aika vähän tunteja. Ja viikoissa päiviä. Ja lomissa aikaa. Mutta kun tavataan, tosi ystävyys on ennallaan. Jatkamme siihen, mihin viimeksi jäimme.
Uusi ruuhkavuosiystävyyden tapa olla yhdessä on esim. pestä yhdessä toisen ikkunoita, tavata leikkipuistossa tai lenkkeillä yhdessä. Ennen oli aikaa keskittyä vain toisen kuulumisiin, nyt kuulumiset hoidetaan samalla kun tehdään jotain muuta hyödyllistä. Molemmat ovat fine. Ja silti huomaan joskus kaipaavani aikaa, jolloin sain rauhassa kahvikupin tai viinilasillisen äärellä käydä mieltä ravitsevaa keskustelua hyvän ystävän kanssa. Oi niitä aikoja.
Viime viikonloppuna kokosimme mieheni kanssa ystäviä meille talkoisiin. Niin moni asia on jäänyt kotona ruuhkavuosien ruuhkissa kesken. Yksi teki ruokaa, toinen pesi ikkunat, kolmas maalasi seinää, yksi HALUSI pestä vessat ja kaksi rakensi meille pressuvaraston. Yksi katsoi lapsia. Sitten syötiin yhdessä. Ja oli kivaa.
Toivottavasti vastavuoroinen auttaminen jatkuu ja meidät pyydetään näille tai joillekin toisille auttamaan. Ikkunaa pestessä voi vallanmainiosti keskustella jostain muustakin kuin ikkunoista.
Hyvällä fiiliksellä auttaessa pistää hyvän kiertämään ja saa toisessa tilanteessa myös itse apua. Näin se ihan oikeasti menee. Apu ei ehkä tule siltä samaiselta, jolle olet pessyt ikkunat, mutta joltakulta toiselta. Hyvä kiertää. Auttamisesta ja avun vastaanottamisesta jää NIIN hyvä mieli. Auttamisessa on iso siunaus molemmille: auttajalle ja avun saajalle.
”Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niitätä, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annattavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.” 2. Kor. 9:6-8
Pistetään hyvä kiertämään!
