Ihmisen tärkein tehtävä

”Ei piristämistä, ei vertailevia kokemuksia, ei tyhjää lohduttamista, ei katoavia lupauksia. Vain herkkää myötäeloa: ’Kyllä sä olet tyttö kovia kokenut'”, kirjoittaa terapeutti Maaret Kallio HS:n kolumnissa. Hän ihmettelee, mikä myötätunnossa on niin vaikeaa ja kysyy: ”Kilpailemmeko jo myös kivusta? Vai emmekö osaa kohdata myötätuntoisesti toista, jos emme itseämmekään?”

Luulen, että myötätunnon puute kumpuaa samasta tunteesta kuin vihapuhe ja välinpitämättömyys toisten hädälle: omasta turvattomuudesta ja pelosta. Emme uskalla välittää, koska voimme tulla torjutuiksi. Ohitamme kadulla apua tarvitsevan, jotta meidän ei tarvitsisi hävetä mahdollista kyvyttömyyttämme. Emme nouse puolustamaan kiusattua, jotta emme itse joutuisi nolatuiksi. Pelkäämme, että jos osoitamme muille myönteistä huomiota, se on itseltämme pois. Latistamme toisiamme ja siinä samalla salassa toivomme, että tulisimme itse huomatuiksi. 

Altruismia tukinut Anna Birgitta Pessi sanoo ihmisten auttamishalun vähenevän kun heidän välillään oleva etäisyys kasvaa. Etäisyys ja erillisyyden tunne taas kasvavat kilpailun myötä. Kilpailu syntyy tunteesta, että jotakin asiaa ei ole riiittävästi kaikille. Mutta kun rakkaus, välittäminen ja huolenpito eivät ole tällaisia asioita. Ne ovat täysin päinvastaisia. Ne lisääntyvät jaettaessa eivätkä koskaan mene hukkaan. Saattaa olla, ettemme ole näkemässä, kun sanomamme kaunis sana tai rakastava teko kasvaa kukoistukseensa ja tuottaa monin verroin hyvää, mutta me kaikki tiedämme mikä merkitys jonkun muun hyväksyvällä huomiolla on ollut meille itsellemme ja omalle kyvyllemme rakastaa. 

”Jokaisen pitäisi osata miettiä, kuinka haluaisi itseään kohdeltavan kaikissa hetkissä”, sanoo Pessi. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, sanoo Jeesus. 

– Mirka Maaria

ps. Minä olen saanut levätä viime päivät sydämistä saakka tulleissa sanoissa ja parantavassa myötätunnossa. Kiitos, olette ihmeitä.

Kuva: Mirka Seppälä