Ikuinen kaipuu ja lapsen oikeudet
Lapsen oikeuksien päivänä minua kosketti Aikuisen lapsen kirjoitus isän kaipuusta.
Kaipaus on tunteista minulle yksi tutuimmista. Se liittyy omaan persoonaani. Tällä hetkellä kaipaan kesää ja sen kukkasia. Vaikka olen tyytyväinen pikkulumeen ja pakkaseen. Kukkaset eivät ulkona kestä hengissä.
Kaipaan ystäviäni, varsinkin niitä, joihin yhteys on syystä tai toisesta katkennut. Ja niitä, joita näen liian harvoin. Vanhempieni hyväksyntää kaipaan hautaan asti. Olen varma.
Se taitaa olla meissä niin luissa ja ytimissä: tulla hyväksytyksi, kuulua joukkoon. Tietää kuka on ja minkälaiset juuret kannattelevat.
Aikuisen lapsen kertomus kosketti siksi. Se on uskomaton tosielämän tarina. Kuin elokuvista. Saatuaan tietää biologisen isänsä, isä samantien kuoli. Kaipuu, joka sai juuri vastauksia, vietiin pois. Heti.
Nyt hän pohtii:
Lailliset oikeudet sukuun ja perintöön tuli testien myötä ja saavutetaan oikeuden kautta, mutta missä on oikeuteni tutustua isääni? Miten sen nyt teen? Onko minulla oikeus mennä hautajaisiin? Onko oikeus tutustua isäni ystäviin? Onko oikeus tutustua muihin sukulaisiini? Entäpä jos hekin tyrmäävät minut ja eivät minua halua?
Kaipaus, hyväksynnän tarve, hämmennyskin, minun maailmassa ne ovat sukua rukoukselle. Lapsella ja Aikuisella lapsella on oikeus taivaalliseen Isään. Se muistutus lämmitti minua Lapsen oikeuksin päivänä.
Jumalaakin olen tottunut kaipaamaan. Enkä ole ainoa. Psalmin 22 huudahdukseen on helppo yhtyä: ”Herra, älä ole niin kaukana! Anna minulle voimaa, riennä avuksi!”
- Minna T.
kuvat: Minna T.