Iloa kirjamessuilla
Terveisiä kirjamessuilta, iloisia terveisiä. Arkkipiispa Leo valitsi tänään Maijan tarinan vuoden kristilliseksi kirjaksi. Minna J. on aikaisemmin kertonut kirjasta täällä.
Tuntuu hyvältä, että työ palkitaan. Olemme iloisia siitä, että kirja on herättänyt paljon keskustelua lasten asemasta niin uskonnollisissa yhteisöissä kuin suomalaisessa yhteiskunnassa.
Erityisen paljon kirja on herättänyt keskustelua vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä, missä Maija kasvoi ja mistä ympäristöstä kirja kertoo. Hyväksikäyttökeskustelu ei ole ollut herätysliikkeelle helppoa. Moni on ollut syvästi järkyttynyt, moni loukkaantunut ja joku vihainen. Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä, niin kuin missä tahansa yhteisössä, vaikuttaa yhtäaikaisesti monta todellisuutta. Samaan aikaan kun herätysliike ja sen vahva yhteisöllisyys ja perhekeskeisyys ovat olleet toiselle turvallinen kasvualusta, on se toiselle ollut turvaton ja paha. Jos on saanut elää kaiken hyvän keskellä, voi olla vaikea katsoa pahaa. Mieluummin kääntäisi katseen kaikkeen siihen hyvään. Tekisi mieli turvautua numeroihin ja todennäköisyyksiin. Sanoa, miten hyväksikäyttöä valitettavasti on kaikkialla ja että nämä ovat liikkeen piirissä olleet surullisia yksittäistapauksia. Tai ehkäpä jopa kysyä, ovatko tällaiset hyväksikäyttäjät edes uskovaisia, siis miten ylipäätään voidaan puhua hyväksikäytöstä uskonnollisissa yhteisöissä. Moni on suuttunut kirjasta ja sen synnyttämästä keskustelusta. Toisia huolettaa, että koko liike leimataan ja heistä tuntuu pahalta, että ihmiset tulevat haukutuiksi tai kiusatuiksi niin koulussa kuin työpaikoillaan, vaikkei heidän lähipiirissään tai tiedossaan olisi ollut mitään tällaista. Selvää on, että kuva perhekeskeisestä ja onnellisten ihmisten herätysliikkeestä on saanut säröjä. Yhtä hävettää, toinen tuntee syyllisyyttä ja ne joiden pitäisi sitä tuntea, useimmiten eivät.
Asian parhain päin selittely ei paranna uhreja eikä yhteisöä. Kristittynä ajattelen, että kun yksi kärsii, kärsivät kaikki. Ja siellä missä on kipua ja kärsimystä, kärsii itse Kristus. Lähimmäisen hätää on uskallettava katsoa peloistaan huolimatta ja maineesta välittämättä. Uskon, että vasta virheiden ja kipukohtien tunnistaminen ja tunnustaminen, anteeksi pyytäminen sekä vastuun kantaminen parantavat.
Toivoisin, että Maijan tarina osaltaan synnyttäisi vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä, kirkossa tai missä tahansa uskonnollisissa yhteisöissä keskustelua siitä, millainen on turvallinen uskonnollinen yhteisö ja terve uskonnollisuus. Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja tuo elämään syvää iloa. Siihen ei kuulu pelottelu, syyllistäminen, painostaminen tai kontrollointi. Terveessä uskonnollisessa yhteisössä jokainen vaikuttaja on myös tilivelvollinen ja tunnistaa oman valtansa. Ja eikö terve uskonnollinen yhteisö myös kestä ja vieläpä kerjää sekä sisäistä että ulkoista kritiikkiä – tarvitse jatkuvasti ja eri asioissa peilejä? Terveessä uskonnollisessa yhteisössä ei myöskään eletä opillisesti umpiossa, vaan siellä on tilaa aidolle keskustelulle, joka on avointa niin miehille kuin naisille, nuorille ja vanhoille.
Vaikka ihminen voi tehdä toiselle ties mitä pahaa ja myös Jumalan nimissä, on Maijan tarina lohdullinen kertomus siitä, miten luottamusta, uskoa ja henkilökohtaista suhdetta Jumalaan se ei kuitenkaan aina vie. Vaikka paljon särkeekin. Ehkäpä se oli se syy, miksi Maijan tarina on vuoden kristillinen kirja.
Arkkipiispa Leon sanoin: pahaa vastaan, hyvän puolesta.
Leon perustelut kirjan valinnasta voit kuunnella täällä.