Jännä juttu
Ala-asteella piti lukea luokassa ääneen. Laskin aina mitkä lauseet sattuvat lukukappaleesta minun kohdalleni. Sitten luin ne hiljaa mielessäni moneen kertaan, että ne menivät mahdollisimman sutjakkaasti vuoron tullessa minulle. Huomaan tekeväni tätä edelleen. Lukutehtäviä ei työpaikalla tule. Mutta suurissa kokouksissa pitää joskus kunkin vuorollaan esitellä itsensä. Kun vuoroni lähestyy, huomaan aina jännityksen nousevan. Mielessäni olen sanonut jo moneen kertaan, että hei vaan kaikille. Olen Nanna Helaakoski, Kampin kappelin pappi. Kun minua edellinen esittelee itseään, minä vähän rykäisen, ettei kävisi niin nolosti, että ääni ei kulje.
Joskus oma julkinen puheenvuoro tuntuu alkavan mallikkaasti, mutta sitten kesken lauseen huomaan erikoisen tunteen kouraisevan sisältäni kiinni. Pelätty pakonomainen nielaisu katkaisee sanan oudosti keskeltä. Gulp. Eikä aina tarvitse olla toisten edessä. Puhelinkeskusteluun minun pitää joskus rohkaista itseäni hokemalla päässäni alkurepliikkejä. Itse puhelinkeskustelun aikana kävelen edestakaisin. Liike helpottaa.
Nuorempana sain kuulla välillä, että ihmiset pitivät minua ylimielisenä, kun en sanonut uudessa seurassa mitään. Huomasin juhlissa viime lauantaina, että en puhunut kovin paljoa illan aikana. Oli niin paljon uusia ihmisiä. Mietin kyllä sopivia vuorosanoja useampaan keskusteluun, mutta jäin aina keskustelun seuraajan rooliin. Erittäin jännittävänä pidän myös syömistä yksin ruokalassa. Jos lounaalla pitää mennä ilman työkaveria syömään, jokaisesta nielaisusta tuntuu kuuluvan valtava ääni, ja ruoka ei meinaa mennä alas.
Opiskeluaikoina puheilmaisun tunnilla opettaja sanoi, että jännittäminen kertoo siitä, että pidämme tekemäämme asiaa tärkeänä. Ihmisiä koetetaan rohkaista sanomalla, että älä jännitä. Niin kuin jännittämättömyys olisi tila, johon tulisi pyrkiä. Ihmiset jotka tuntevat minut, pitävät minua reippaana ja puheliaana. Ammattini puolesta olen puhunut satojen ihmisten edessä. Sekin jännittää. Sen rinnalla kuvittelisi, että ei jännittäisi mennä tapaamaan ystäviään täyteen ravintolaan, jossa joutuu hetkisen hakemaan katseellaan, että missä pöydässä he istuvat. Se on jännä juttu.
Nanna H.