joka ilta

 

Luen montaa kirjaa yhtä aikaa ja samoja kirjoja moneen kertaan. Niitä pitää  vähän niin kuin   pureskella.   

 Tyttärelleni luetaan joka ilta sama tarina Dumbosta.  Lasta ei haittaa se, että hän tietää, miten tarina etenee – päinvastoin.  Satuun voi eläytyä aina vain uudestaan ja uudestaan ja hurmaantua tarinan käänteistä.  Kun kirja unohtui vaarin mökille, illat olivat itkuisia. Tuttuus ja turva puuttui.

Olen tahkonnut monta vuotta jo Raisa Cacciatoren, Erja Korteniemi-Poikelan ja  Maarit Huovisen Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa.  Siitä huolimatta isompi kysyy aika ajoin:” Välitätkö sinä enemmän pienemmästä?” Vaikka olenkin lukenut, että sisaruskateus kuuluu sisarusten välille, viiltää kysymys silti sydäntäni.  Vielä täytyy pureskella itsetuntokirjaa.

Kirkkokäsikirja I-II on yöpöydälläni.  Se on papin ”Raamattu”, kirja, jota olen eniten työssäni käyttänyt ja kuljettanut niin paljon paikasta toiseen, että sen kannet ovat irronneet. Sisältö onkin tärkeämpää kuin kadonneet 1kannet.

Tänään on kirkkovuodessa 20. sunnuntai helluntaista.  Päivän teemana on usko ja epäusko.  Minun uskoni välillä horjuu,  kirkkokäsikirjan Raamatun teksteistä voin lukea, että  usko, johon minut on kastettu on vuosituhansia vanha.  Minusta on lohdullista on lukea sekä niistä, jotka epäilivät että niistä, joilla oli voimakas usko.  

Niin kuin Aabrahamilla, josta tämän sunnuntain tekstit kertovat.  Aabraham uskoi ikivanhana ja lapsettomana Jumalan lupaukseen, että hänen jälkeläistensä määrä tulisi olemaan yhtä suuri kuin taivaalla olevien tähtien.

Ihme kyllä, niin tapahtui.

Luen tekstiä, mutta teksti lukee myös minua.  Se muuttaa ja vaikuttaa, tuo lohtua ja uskoa, että elämällä on kaikesta outoudesta huolimatta syvä mieli. Koska täällä on jokin mieli,  kannattaa lukea samoja iltasatuja ja kirjoja illasta toiseen.

Tuttuuden merkitystä ei saa vähätellä. Ja ihminen on hidas oppimaan.

–          Minna T.

Kuva: Luukas Tuominen