Jotta emme unohtaisi

Olen parhaillaan kesälomalla. Viime viikon vietin Prahassa. Joidenkin talojen edessä maassa oli kullanvärisiä kompastuskiviä, joihin minunkin sandaalini kärki osui kävellessäni. Samalaisia on ainakin Berliinin kaduilla.

 

Kivissä lukee niiden ihmsiten nimet, jotka viereisestä asuintalosta on viety keskitysleirille. Kivessä lukee heidän syntymäaikansa, leiri jonne heidät vietiin ja leiri jolla heidät murhattiin. Talosta, jonka ovella kompastelin Prahassa, oli viety perhe Terezinin keskitysleirille vuonna 1942. Sieltä heidät on viety edelleen Baranovichin tuhoamisleirille nykyisen Valko-Venäjän alueelle. Siellä oli kaasukammiot.

 

Tästä portista käytiin sisälle Terezinin leiriin. Leiri ei ollut tuhoamisleiri, vaan välietappi ja säilytyspaikka matkalla kaasukammiohin muille leireille Euroopassa. Silti tuhannet kuolivat jo Terezinissä huonoihin oloihin, sairauksiin, ruoan puutteeseen ja myös murhattuina.

 

Terezinissä asuneiden naisten mekkoja.

 

Paikka jossa vankeja teloitettiin Terezinissä. Luodit ovat syöneet tiiliseinään kuopat.

Tereziniin haudatun naisen hauta.

Tereziniin lähetettiin arviolta 144 000 ihmistä. Heistä noin 33 000 kuoli siellä. Noin 88 000 lähetettiin eteenpäin muille leireille, missä he kuolivat. Vain 19 000 selvisi.

Matkani aikana olin saanut sähköpostiini viestin. Kirjoittaja uhkasi erota kirkosta, jos ryhdyn työssäni tekemisiin toisten uskontojen edustajien kanssa.