Jumalanpalvelus on tylsä

Jumala ei tarvitse ihmisen kirkossakäyntejä. Ihminen ei ole Jumalalle mieluisampi, jos hän käy usein kirkossa. Toivon, että usein kirkossa käyvät tekevät sen itsensä vuoksi, eivät uhriksi Jumalalle tai yhteisölle. Minä käyn kirkossa vapaa-ajallani harvoin, koska jumalanpalvelus on mielestäni tylsä. Se ei ole ainoa totuus jumalanpalveluksesta. Se on vain minun kokemukseni. Sanotaan, että jumalanpalvelukseen pääsee sisälle paremmin, jos tietää millainen teologia eri osioiden taustalla on. Minä tiedän. Ei auta.

Pidän muutamista virsistä. Oikein kovastikin pidän. Mutta suurin osa virsistä on minun korvaani tympeitä. Olen yrittänyt käydä erityisjumalanpalveluksissa, joissa virret on korvattu muilla hengellisillä lauluilla tai sovitettu uuteen sointiin. Mutta niissäkin jaksaa käydä vain kerran. Vaikka kaikki messut olisivat jazzmessuja tai metallimessuja, en menisi kirkkoon sunnuntaisin.

Saarnat ovat usein elämälle vieraita, liian teologisia tai aliarvioivat kuulijan. Tasokasta ja tunteisiin vetoavaa puhetta tulee radiosta ja tv:stä päivittäin. Miksi sitä ei saada saarnastuoliin? Hyvä saarna voisi pelastaa tunnin istumisen kirkossa, mutta usein saa pettyä. Ehtoollinen on tärkeä, mutta sen voisi tarjoilla ilman sitä jumalanpalvelusta siinä ympärillä.

Me emme mene jumalanpalvelukseen, jotta voisimme palvella Jumalaa, vaan jotta Jumala voisi palvella meitä. Harvoin tulen palvelluksi tavallisessa jumalanpalveluksessa. Se ei ole Jumalan vika. Ihmisten menot ei miellytä minua. Olin toisten Oisko tulta -blogistien kanssa taizé-henkisessä iltahartaudessa maanantaina. Yksinkertaista laulua, jota sain vain kuunnella. Ei puhetta, jossa kukaan kertoo minulle edestäpäin yhtään mitään. Ääneen luettu teksti, jota sain miettiä itse hiljaisuudessa. Ei selittelyjä. Pimeää ja paljon kynttilöitä. Ja ennen kaikkea, hartaus oli lyhyt. Jumala palveli minua.

Nanna H.

Meillä on meneillään lukijakysely. Käyhän vastaamassa!