kaikkialla kaiken aikaa kaikkien kanssa
Työpaikkani kokouksessa näyttää tältä. Lähes jokaisella on läppäri ja kännykkä auki. Ja samalla kokous rullaa aktiivisesti eteenpäin. Joku nostaa katseen läppäriltään ja pitää painavan puheenvuoron, tämä joku pystyy jakamaan tarkkaavaisuuttaan moneen yhtäaikaa. Hän on kehittynyt jaetussa tarkkaavaisuudessa.
Kuinka paljon kukakin pystyy olemaan aktiivisesti läsnä monessa paikassa? Toisilla tarkkaavaisuus jakautuu moneen paremmin. Joku on jo ihan toisissa sfääreissä. Toinen tarkistaa netistä tärkeät yskityiskohdat ja kertoo ne muillekin.
Koska töitä on niin paljon, puolustelen itseäni, että on yksinkertaisesti pakko joskus kokouksen aikanakin vastata sähköpostiin tai päivittää kalenteria. Toisaalla puhun saman viikon aikana julkisessa tilaisuudessa kiireen kirouksesta ja siitä, että kiire on itse valittua ja itse aiheutettua. Toisaalta on. Toisaalta ei. Työelämän hektisyys, voi räkä.
Kotona lapseni ovat – Luojan kiitos – mustiksia läppärille ja kännykälle. Pienempi ei siedä yhtään jos puhun vähänkin pidempään puhelimessa. Yleensä en paljoa puhukaan. Yritän hoitaa mahdollisimman paljon viestittelyä perheen ulkopuolelle somessa ja tekstareilla – ilman ääniä.
Sydäntä riipaisevaa on se, kun isompi on joskus pyytänyt: istu äiti mun kanssa katsomaan tätä telkkariohjelmaa. Sä voit vaikka ottaa tietokoneen ja tehdä samalla töitä, mutta istu mun kanssa. En ottanut sillä kertaa tietokonetta sohvalle, maltoin istua rauhassa poika kainalossa. Kunpa tällaisia hetkiä olisi joka päivä. Kunpa kiire ja some ja kaikkialla kaikkien kanssa oleminen ei vyöryisi kaikkialle. Mikä osuus tässä on ihan vain omalla rajaamisellani?
Työpaikkani verkkotyöntekijän mukaan visiteeraaminen kerran päivässä somessa riittää. Siis niissä rymissä käyminen, joissa on itse mukana tai joissa on yhdyshenkilönä. Lohdullinen viesti. Joskus on vain vaikea päästä netistä roikkumasta pois. Mieli hamuaa uutta tietoa, uusia ihmisiä, keskustelua. Itsensä johtaminen netissä on haaste. Minulle ainakin. Joskus yöunetkin ovat jääneet lyhyiksi netissä seurustelun tai uutisten lukemisten takia.
Nettimaailman kohtuukäyttönappi vaikka nenässä olisi näppärä. Sitä kun painaisi ja avot…. sellaista nappia kaipaan, en vain lapsille vaan kaikenikäisille.
Asia vaivaa minua siksikin, että äidin ja isän esimerkki ovat vaikuttavampia kuin uskallan arvatakaan. Ja samalla olen iloinen, että on olemasas some ja eri ryhmät ja se, että viestintä ja myös työnteko tietokoneiden ja somen myötä on tehostunut aivan valovuosissa verrattuna aikaan, jolloin kaikki lähetettiin kirjeitse ja soitettiin lankapuhelimella. Paluuta menneeseen en halua.
Mille kaikelle annan oman elämäni herruuden? Pysynkö itseni johtajana vai ohjaako milloin mikäkin addiktio mieltäni ja aikaani sinne, minne en todellakaan halua?
– Minna T.
Kuva: Minna T.