Kakkiaisten ruokaa

Olin tyttäreni kanssa metsässä. Minun tavoitteeni oli löytää suppilovahveroita ja puolukoita. Hetken etsittyämme molempia löytyikin. Mutta kun ei meinannut löytyä, Leia alkoi kerätä käpyjä koriin.

– Viedään näitä isille tuliaisiksi. Nämä ovat hienoja.

Vaikka kävelimme vierekkäin, olimme selkeästi aivan eri maailmoissa. Minä kuljin puolukka- ja sienenemetsästys silmälasit päässä. Hän näki ympärillään suurten hämähäkkien suuren kodin, keijukaisia ja taikaoven puussa. Minun mielestäni kuvassa on sieniä (joita en tunnista ja jotka olivat jo parhaat päivänsä nähneet). Leian mielestä siinä oli kakkiaisten ruokaa. Katseellaan hän etsi Ronja Ryövärintytär Ronjaa ja hänen ystäväänsä Birkiä. Kauempana hän kuuli heidän isiensä taistelevan keskenään.

Lapsen silmin maailma – tai ainakin metsä – näyttää paljon jännemmältä. Paikoin jopa hurjalta seikkailulta.  Vaikea sanoa kumman meistä maailma on jännempi. Minä kun luulin hänen maailmaansa olevan suojatumpi kuin omani. Hänhän ei tiedä Venäjän ja Ukrainan tilanteesta mitään eikä minun vähäpätöisemmistä huolista ja työkiireistä. (Tosiasiassa lapsi tietysti aistii jos äidillä tai isällä on huolia ja aistii paljon muutakin). On sekä  haastavaa että hellyttävää elää sellaisen äitinä, jolla on kovin vilkas mielikuvitus.

Avartavaa on saada katsoa maailmaa lapsen perspektiivistä. Sen tytär nyt ainakin  tällä kertaa uskoi,  etteivät taistelevat ryövärit olleet lähelläkään. Ettei metsässä ollut  oikesti mitään hätää. Niin uskottelin vahvasti meille molemmille.

– Minna T.