Kaste kantaa ja kannattelee

Katselin tänään kuvia kastepäivästäsi.  Voi kuinka sinä oletkaan  vähän yli vuodessa kasvanut. Ei meinaa samaksi tytöksi tunnistaa – ja kuitenkin, kyllähän se sinä olet: Untuvikko hauraana heräilemässä elämän aamuun.  Nukuit niihin aikoihin paljon. Niin, että minä ehdin huolestua. Minusta nukkuminen läpi yöt ja päivät ei tuntunut normaalilta.  Syntyessäsi sinulla oli napanuora kolme kertaa kaulasi ympäri. Kai sellaisesta puristuksesta kestääkin toipua, ja syntymästä ylipäänsä. Ihme, että pysyit hengissä. Ja ihmehän sinä oletkin.  Kastepäivinä minua koskettaa kovasti Psalmin 139 teksti:

    ”Herra Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. … Sinulta ei pieninkään luuni ole salassa”

Näinä päivinä puhutaan paljon kasteesta ja nimiäisistä. Ja yhä useampi jättää lapsensa kastamatta. Helsingissä vain 52% syntyvistä lapsista kastetaan.  Ne, jotka eivät tuo lapsiaan kasteelle perustelevat valintaansa nin, että lapsi saa itse sitten myöhemmin päättää, kuuluuko kirkkoon ja haluaako tulla kastetuksi.

Minä en olisi uskaltanut jättää sinua kastamatta. Tiedän, ettei elämä – eikä varsinkaan sinun elämä – ole minun varassani. Niin paljon on sellaista, johon en voi vaikuttaa. Kun en itse aina ymmärrä sinua,  minusta on turvallista tietää, että Jumala  tuntee sinut läpikotaisin.

Kasteessa sinut otettiin Taivaan Isän lapseksi ja liitettiin maailmanlaajuisen kristillisen porukan jäseneksi. Vähän vaikea tuota mystiikkaa on yrittää järjellä  ymmärstää.  Siis sitä, että miten niin kasteveden kautta sait lahjaksi syntien anteeksisaamisen ja iankaikkisen pääsylipun taivaan iloiseen meininkiin. 

Ja kavereitakin sait aikas paljon. Aina kun en jaksa edes yrittää ymmärtää sakramentin mystiikkaa, ajattelen, että sellaiseen kristusporukkaan on mukava ainakin kuulua, jotka pitävät toistensa puolia.  Minunkin. Toivottavasti en aiheuta tässä asiassa sinulle pettymystä. Joko niin, etten itse osaa seistä tukenasi tai sitten, että eksyt sellaiseen kristillisyyteen, jossa yksin vaan jätetään. Kaikenlaisia porukoitahan  tähän maapalloon mahtuu. Niistä sinä et onneksi tiedä vielä mitään.

Varsinkin monenkirjavan jeesusporukan hörhöilyjen takia  ymmärrän toki järjellä, että kaikki eivät näe kasteessa mitään mieltä.  Mutta on se  minusta surullista, että uudesta nimiäistavasta on tulemassa jonkinlainen muoti-ilmiö.

Kasteen lahja kantaa vielä tämän elämän jälkeenkin.  Miksiköhän sellaista lahjaa ei halua antaa lapselleen  edes varmuuden vuoksi?