Kenelle tästä voi puhua?
Olen tällä viikolla saanut valmiiksi paripsykoterapiaopintojen lopputyöni. Siinä kahdeksan tahattomasti lapsetonta naista antavat oman äänensä vaivalle, josta arviolta 60 000 ihmistä Suomessa kärsii joka päivä. 60 000 on niin suuri määrä, että jokainen tuntee taatusti jonkun, jota tällainen ei-toivottu kohtalo karmii.
Moni kuitenkin väittää ettei tunne sellaisia. Niin, koska ”sellaisesta” on erittäin vaikea puhua. Jotkut eivät puhu lapsettomuuden surusta kenellekään. Toiset yrittävät, mutta sulkevat pian ymmärrettävästi suunsa saatuaan vastaukseksi tökeröitä sammakoita: ”ette vain osaa tehdä lapsia” tai ”kun lopetat ajattelemasta lasta, niin sitten se lapsi tulee” ja ”ota koira tai kissa, niin saat lapsenkin”. Mistä näitä toisen puolesta tietäjiä oikein tulee?
Silti kaikki tutkielmaani osallistuneet puhuivat puhumisen merkityksestä. Ne, jotka erosivat lapsettomuuskriisin myötä, kertovat isoksi syyksi sen, että asiasta oli niin vaikea yhdessä puhua. Samoin ne taas, jotka selättivät kriisin parina, puhuivat puhumisen tärkeydestä. Puuttuvasta lapsesta oli tullut yhteinen suhdetta lujittava merkitys.
Ensi sunnuntai onkin monelle vuoden vaikein päivä. Äitienpäivä osuu tänä vuonna kirkkovuodessa rukouspäivään. Teksteissä puhutaan hellittämättömästä rukouksesta. ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”
Olen kovin ymmälläni. Enkä kyllä mene sanomaan näille 60 000:lle, että te ette ole vain rukoilleet tarpeeksi. Eihän rukous ole mikään toiveautomaatti.
Ja siltikin. Kerran pistin minäkin ystävän kehotuksesta esirukouspyynnön omista vaivoistani ja hennon hauraan pyynnön: ” jos lapsen kuitenkin voisi vielä saada”. Lähetin rukouksen osoitteeseen pray.petrus@evl.fi. En tiennyt kenelle viestin lähetin luettavaksi tai kuka sen puolesta rukoili. Kuulin vain tiistaisin kokoontuvasta rukouspiiristä, johon saa lähettää rukousaiheita sähköpostin kautta. Ja hupsista parin kuukauden päästä huomasin olevani raskaana. En usko, että se on sattumaa. Senhän ei pitänyt olla mahdollista. Emmehän me edes lapsettomuushoitojen avulla kyenneet saamaan kuin pari keskenmenoa.
Tutkimattomat ovat Herran tiet. En ymmärrä sitä, miksi jonkun tietyn esirukoilijan tai tietyn esirukouspalvelun kautta Jumala näyttää antavan enemmän vastauksia kuin ihan vain itsekseen rukoillen. En ymmärrä, mutta luulen, että rukousjutun juju siinä, että siunaus tulee toisen puolesta rukoilemisesta. Moni ei surujensa ja täyttymättömien toiveiden keskellä jaksa enää rukoilla. Minultakin loppui sisu rukoilla. Tulee helposti tunne, ettei jaksa ”vaivata Jumalaakaan tällä ikuisuusvaivalla”.
Kristittyjen tehtävä on rukoilla toisten puolesta. Kun ei itse enää jaksa, voi pyytää toista rukoilemaan.
——————————————————————————————————————————————–
Lapsettomien lauantaita on Suomessa vietetty vuodesta 1994 lähtien. Tutustu Lapsettomien tukiyhdistyksen sivuihin ja ohjelmatarjontaan eri paikkakunnilla:
http://www.simpukka.info/fi_fi/etusivu/simpukka-yhdistys/ajankohtaista/?addon=news&id=110