Kenen joukoissa seisot?
Tämä kuva haastaa, kutsuu toimimaan. Kukin näkee siinä kutsun mihin haluaa.Toimimaan. Uskomaan.
Mutta mihin? Millä keinoin ja millä hinnalla?
Jos et jaksa lukea, kuuntele mun juttu täältä.
Kenen joukoissa sinä seisot?
Minä olen uskovainen, kristitty ja Jeesuksen seuraaja. Ihan ammattilainen. Pappi.
Jos vielä jatkat lukemista, niin mitä jos sitten tässä on jotain, mitä et allekirjoita?
Entä sitten ketä saan tässä kutsua samoihin joukkoihin? Mitä heidän olisi allekirjoitettava?
Miten Jeesus kutsui opetuslapsia joukkoihinsa?
”Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia”.
Ei tässä tarvinnut sitoutua kovin paljoonkaan.
Pojat näyttivät lähtevän helposti mukaan ja Raamatun sivuilta voi lukea, että he kasvoivat vasta vähitellen uskossaan. Matkan varrella sattui ja tapahtui. Yksi näistä Jeesuksen ensimmäisistä seuraajista, Tuomas, vaati omin silmin nähdä todistuksen ylösnousemuksesta, muuten hän ei uskonut. Pietari, näitä samoja uskottuja, jopa kolmeen kertaan vakuutti, ettei tuntenut tällaista henkilöä kuin Jeesus, saati sitten olisi yksi hänen seuraajistaan.
Mutta Jeesus ei kieltänyt keneltäkään tehtävää, johon hän oli nämä kalastajat kutsunut. Hän istui viimeisellä aterialla ystäviensä kanssa, jotka nukkuivat, vaikka hän tiesi, että viimeiset hetket olivat käsillä.
Jeesus ei tuominnut omaa lähipiiriään. Ei vaihtanut viestinviejiä reippaampiin. Hän ei ajatellut, että josko olisi aika pitää yhteistoimintaneuvottelut, vähän tehostaa toimintaa. Hän ei laskelmoinut sitä, että olisiko tässä kahdentoista joukossa, Galilean oppinein joukko, joka osaisi oikein julistaa ja omalla esimerkillään kertoa nuhteettomasta elämästään, ja että he olisivat vielä laajalti tunnettuja siitä. Eivät kalastajat olleet yhteiskunnanihaillumpien ammattien joukossa. Kiertolaiselämä tuskin nosti näitä pisteitä.
Tai ehkä he olivatkin tunnettuja kristillisestä elämästään, esimerkkejä sellaisista eläjistä, joita Jeesus ympärilleen toivoi. Ihmisiä, jotka oliva tuskossaan heiveröisiä, pelokkaita, huolestujia, jotka häpesivät tunnustaa tuntevansa kansavillitsijää. Inhimillisiä hahmoja, jotka tajutessaan kieltäneensä ystävänsä itkivät ja ehkä vasta silloin ymmärsivät jotain olennaista siitä kenen kanssa olivat liikkuneet. Kenen mukaan olivat lähteneet ja jättäneet työnsä.
Ehkä Jeesus valitsi joukkoihinsa heitä, jotka murtuivat, tunsivat ja antoivat siten ihmeelle ja toisilleen tilaa. Ihmisille, joille rohkeus kasvoi kokemustensa myötä. Kokemusten myötä kasvaneesta rohkeudesta kertoo se, että ensimmäisenä ylösnousemusta todistivat naiset, joilla ei ollut yhteiskunnassa edes todistamisen oikeutta. Siinä joutui nousemaan tehtävänsä tasalle. Yllättäen.
Sellaista kirkkoa rakennetaan toivottavasti tänäänkin. Sellaista, jossa on tilaa kasvaa kokemustensa myötä. Tähän kirkkoon liitytään kasteessa. Kaste antaa tilaa kasvaa uskossaan. Elää ja kokemustensa kautta vahvistua.
”Tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni”, sanoi kapinallinen maailmanmuuttaja, riitojen sovittelija, vääryydestä kärsijä. Hän pyysi seuraajiaan kertomaan kaiken. Ihan kaiken: epäonnistumiset, pettämiset, epätäydellisyyden. Kerrotaanko kaikki tämä? Vai halutaanko häpeästä vaieta? Ja onko edelleen tilaa ymmärtämättömille, epäilijöille ja valinnoissaan erehtyville?
Vai mahtuuko mukaan vain uskossaan kasvaneet sekä kristillisestä elämästään tunnetut, joille esimerkkinä on vasta kokemustensa kautta kasvaneet, apostolisista uroteoista tutut, uskonsa puolesta jopa kuolemaan lupautuneet.
Kun minä kastan, kun kutsun joukkooni, Kristuksen kirkkoon, haluan kertoa siitä, että tämä yhteisö uskoo jokaisen puolestakin. Minulla on aikaa odottaa, ja uskossaan vahvat jaksavat kantaa, eivätkä tee toisten taakkaa entistäkin raskaammaksi.
Rukoilen, että sellaisen yhteisön kohtaa jokainen, jonka olen tähän yhteisöön liittänyt.
Tämä virsi toimii rukouksena.
//www.youtube.com/embed/lIoNIPr7SKI
-Ulla O.
P.s. Yle Radio 1:ssä kesäperjantaisin klo 18.50 toukokuusta heinäkuun loppuun inspiroidutaan kuvista.
Kurkkaa kuvia, jos ne inspiroisivat kuuntelemaan hartauksia.