Kiitokset, terveiset ja voittajat

Oisko tulta?



"Kirkossa voisi olla enemmän askartelua ja herkkuja" tiivisti 7-vuotias tyttäreni kirkon tulevaisuusvision. Nuoremmalle tuntuu toistaiseksi riittävän, jos ei tarvitse olla paikallaan.

Aika moni teistä kertoi käyttäjäkyselyssä tämän blogin tärkeydestä. Me bloggaajat olemme lukeneet saatua palautetta suurella hartaudella ja ilolla - oikeastaan aika mykistyneinä kehujen määrästä.



Muutama jäteyistä kommenteista:



"Olette parantaneet kirkon mainetta!"



"Bloginne on tärkeä ja tarpeellinen. Kuva kirkosta, joka teidän jutuistanne välittyy, on lämmin, avara ja inhimillinen - sitä puolta ei koskaan voi liikaa korostaa tai edistää. Kiitos!"



"Ootte huippuja, älkää ikinä lopettako - tai älkää ainakaan ihan vielä! :)"



"Ihanaa lukea kristillistä keskustelua, joka ei ole a) syyttelevää b) tunkkaista c) kuppikuntaista d) vastakkainasettelevaa. Sanoisikohan sitä rakentavaksi?"



"Kiitos hengellisyyttä ja lohtua arkipäiviin tuovasta elämänmakuisesta blogista"



"Mieletöntä duunia! Jatkattehan? Elämäni eka blogi jota oikeesti seuraan. Ja mun ei-kirkkoon kuuluva suositteli tätä mulle. Tämän blogin avulla hänellekin välittyy toisenlainen (parempi) mielikuva kirkosta."



Vastaavia terveisiä oli satoja. Minusta te, arvoisat lukijamme, olette äänestäneet tässä sitä mitä kirkolta toivotte. Kiitos.

Arvoimme myös voittajat leffapaketeille: Susanna Joensuusta, Miia Iistä, Anna Turusta, Nelli Helsingistä ja Kaisa Helsingistä. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Pysykäähän mukana, ilman teitä ei olisi blogia!

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä vastaajien kanssa.

Juuri eilen puhuimme puolison kanssa siitä, miten seurakunnissa pitäisi olla sellainen foorumi/ryhmä/ tilaisuus/mahdollisuus kohtaamiseen, jossa voisi avoimesti ihmetellä, kysyä ja kyseenalaistaa ilman minkäänlaisen leimautumisen pelkoa. Liian paljon on ns. valmiita kuppikuntia, jotka "uskovat" tietyllä tavalla - tai ehkä itse ainakin luulevat olevansa samankaltaisia. Jos tuollaiseen joukkoon menisi vaikkapa joku epäuskova tai ihmettelevä, sallittaisiinko se? Varmasti, uskon ainakin jossakin olevan riittävää avarakatseisuutta, ja voihan tämä olla vain minun omaa epävarmuutta sanoa ääneen, kysyä, jos jokin askarruttaa.

Mutta jostakin se tunne, että "pitää uskoa tietyllä tavalla", tulee. Kolme-nelikymppisillä ainakin (kuulun tuon ikäisiin itse ja ystäväni samaten) on tarve pohdiskella elämän suuria kysymyksiä tosi avoimesti, haastaa, olla radikaalikin. Onko kyseenalaistamiselle ja todelliselle avoimelle erilaisuuden kohtaamiselle seurakunnissa tilaa? Täällä blogissa ainakin on.

Puoliso myös ehdotti, että kun painaa "eroa kirkosta" -nappulaa, tulisi kutsu kokoontua keskustelemaan uskon ja uskonnon kysymyksistä jonkun kanssa.

Avoimuutta, avarakatseisuutta, erilaisuuden sietämistä, teologioiden tuuletusta, elävää uskoa, iloa, valoa ja energiaa - sitä toivoisin kirkonnolevan nyt ja aina. Kiitos tästä ja kiitos kaikille kirjoittajille.

Kommentoi