Kirkko ja pönötyksen ongelma

Huomenna heittäydyn yli mukavuusrajojeni.

Kastettuani lapsen kaarran takaisin kirkolle ja valmistaudun Huilimessuun, jossa draaman keinoin esitämme saarnan Pastorit ahdingossa.

Messussa lausutaan kysymys “Pyhää ja Hauskaa?” Voivatko pyhä ja hauskuus olla läsnä yhtä aikaa? Vai onko hauskuus jätettävä eteiseen (niin kuin aseet ennen vanhaan) kirkkoon tultaessa?

Näyttelijä Ulla Tapaninen kritisoi haastattelussa huumorintajuttomuutta jumalanpalveluksissa: ”En voi sietää tosikkomaisuutta enkä pönötystä. Kirkossa olen kokenut niitä molempia. Turha vakavuus jopa huvittaa minua.”

Tapaninen ajattelee että huumori sopisi kirkkoon. Hän ei halua pilkata kenenkään arvoja. Varmuuden vuoksi hän välttää kaikkea huumoripuhetta kristillisyydestä, koska siitä seuraisi herkästi mielensäpahoittamista, “taiteilija pilkkaa pyhiä asioita.”

Miksi pelkäämme ja suutumme naurusta?

Tapanisen pohdinnat tulevat lähelle. Myös Iina Kuustonen kritisoi kirkollista pönötystä haastattelussa seurakuntavaalien yhteydessä.

Korostettu vakavuus muuttuu helposti koomisuudeksi ja tuo kokemuksen hauraudesta. Mitä pitää pelätä ja niin varoa? Mitä pönötys on luotu suojelemaan?

Pönötyksellä on sanana negatiivinen kaiku, mutta niitäkin ihmisiä varmaankin löytyy jotka jonkinlaista “pönötystä” pitävät asianmukaisena ja ehkä turvallisena, kunnioittavana ja ylevänä ilmapiirinä. Kyllähän meillä Suomessa “pönötetään” aika paljon. Loppujen lopuksi hyvin monessa julkisessa tilanteessa. Jos joudun itse pönöttämään huomaan kärsiväni ainakin näistä asioista:

Jännittyneisyys: olenko niin kuin minun pitää olla. Ja huoli, että teen jotakin väärin.

Sulautuminen ja harmaus: turvallisinta on kadota massaan, huomion herättämistä on ehdottomasti välteltävä.

Jäykkyys: tilanne kulkee kaavamaista tahtiaan ilman yllätyksiä.

Ulkopuolisuus: ei voi olla oma itsensä eli aito.

Etäisyys: tunteet ovat visusti kontrollissa ja piilotettuja. (Siksi pönötys varmaan koetaankin tietyllä tapaa turvalliseksi tavaksi olla.)

Itsetietoisuus: pönöttäessä ei voi hengittää vapautuneesti, vaan on oltava kiusallisen tietoinen vatsansa murahteluistakin.

Ulla Tapaninen ei ole varmaankaan ainoa, joka on kokenut joskus “pönöttämistä” kirkossa. Siinähän on kyse kulttuurisesta ilmiöstä, tavoista, ei sentään mistään opista. Maailmasta löytyy paljon seurakuntaelämää jossa vastaavanlainen pönötys on vierasta.

Pönötys ja huumori eivät viihdy samassa paikassa, toinen karkoittaa toisen. Mutta entä huumori ja pyhä, kuinka ne sopivat yhteen?

Miksi eivät sopisi? Huumori ravistelee, ja vain ravisteltaessa nousee esiin se, mikä on todella kestävää.  Kun on kyse niinkin suuresta asiasta kuin Jumala ja  Hänen Poikansa murtuminen tieksi Hänen luokseen ja elämäksi meille, pönöttäminen ja huumorintajuttomuus saavatkin tulla ravistelluiksi. Pyhä on voimakasta, vahvaa, kuin kallio. Kevyttä, lempeää kuin tuuli. Siinä on läsnä rakkaus. Ja rakkaus johon kuuluu lämmin huumori on rakkautta parhaimmillaan.

-Katja-Maaria

 Huilimessu Pyhää ja Hauskaa? Hämeenkylän kirkolla sunnuntaina 15.11. klo 16.00. Auratie 3, Vantaa. Lastenhoito järjestetty.