Kirkko on rikkaita ja menestyviä varten

Onko se suomalaista, vai luterilaista vai mitä se on, että hyvät asiat pitää yrittää kääntää kohti kurjuutta kirkollisessa keskustelussa? Jos joku päättää kirjoittaa vaikka siitä kuinka iloinen hän on saadessaan ensi kuussa 1000€ veronpalautusta, niin heti kohta joku kommentoi, että kuinka kehtaat kirjoittaa noin, kun niin monilla on nälkä ja puute ja köyhyys ja kurjuus ja hätä.

Tai jos kirjoitat onnesta soikeaa vauvablogia tuoreena äitinä, joku tulee varmasti sanomaan, että eikö kukaan kirkossa enää muista lapsettomia. Välillä tuntuu, että ihmiset tulevat tieten tahtoen vain pettymään, pahoittamaan mielensä ja ymmärtämään väärin, koska se on jokin sisäänrakennettu käyttäytymiskoodi kirkossa.

Kuulen  joskus ihmisten kysyvän papilta lupaa olla murheellinen jostain oman elämän vastoinkäymisestä. Sanotaan vaikka, että jotakuta harmittaa, että hänellä on todettu keliakia ja enää ei saa syödä kaikkea, mitä tahtoisi. Mutta aprikoidaan sitten, että onkohan minulla lupa edes harmistua tällaisesta, kun pitäisi varmasti aina muistaa, että monilla ei ole ruokaa ollenkaan. Aina on jossain joku, jolla menee vielä huonommin ja hänen asioitten pitäisi olla meillä taukoamatta mielessämme.

Kirkon pitää olla heikkojen ja hädänalaisten puolustaja. Mutta kirkon tulee olla paikka myös rikkaille, kauniille, onnellisille, terveille, rakastuneille ja menestyville. Kirkossa pitää olla tilaa puheelle siitä mikä on hyvin, siitä mistä olemme kiitollisia ja siitä mitä haluaisimme elämässämme vaalia. Sillä siitä mikä on hyvin, tulee valo pimeään.

Kerro mistä sinä olet tänään onnellinen tai kiitollinen!

Ai niin, muista käydä täällä esittämässä kysymyksiä meidän tulevaa joulukalenteria varten.