Kohtaamisten syksy

Kesä meni. Tai ainakin lämpötila otti ja laski sen kymmenen astetta. Yliopistolla on mukava käydä syömässä kun tuttuihin törmää jo todennäköisemmin kuin viikko sitten.

Tänä syksynä monien maailman monien konfliktimaiden lisäksi mielessäni muutamia erityisesti. Ne ovat Iran, Turkki, Intia, Saksa, Taiwan, Kiina, Pakistan ja Nigeria. Olen kansainvälisenä tutorina yliopistolla ja tuutoroitavani saapuvat näistä maista. Yksi on jo täällä ja muutamaan olen jo saanut yhteyden sähköpostitse ja facebookin kautta.

Autan heitä käytännöllisissä asioissa, olen tarvittaessa avainten kanssa juna- tai bussiasemalla tulijaa vastassa, näytän miten hella tai pesukone toimii, kerron missä on kauppa, apteekki ja kaunein näköala järvelle, aion yrittää opettaa heille sanan henkilöllisyystodistus ja en osaa yhtään kuvitella, mistä tuhansista asioista he voivat minulta kysyä. Mitä he toivovat, mitä he pohtivat, mitä he näkevät ja kuulevat.

Välissä jännitän sitä, että jonkun asenne alkaa ärsyttää tai muistutan viidettätoista kertaa että ei, sisällä ei saa tupakoida. Odotan isolla innolla sitä, miten monenlaisia näkemyksiä meillä voi olla ruoasta, tavoista, kohteliaisuudesta, vaatteista, iloisuudesta ja hiljaisuudesta.

Toivon että voimme keskustella myös uskonnosta, elämästä ja kuolemasta. Aion pyytää heitä mukaani kirkkoon – toivon että saan kuulla heidän ajatuksistaan heidän omasta uskostaan tai uskonnottomuudestaan. Toivon että kohtaan heidät jokaisen ainutlaatuisena ja samanarvoisena ihmisenä.

Tuhannen taalan paikka tarkastella ennakko-oletuksiaan ja harjoitella iloista vastaanottoa välittämättä siitä ettei tiedä, haluaako toinen tulla tervehdityksi käden heilautuksella vai poskisuudelmilla.

Toivottavasti kohtaan heidät, toivottavasti myös muita.

Let’s cross roads together! Let’s see what’s on the other side!

-Juudit