Koirien taivas

Raamatussa Ilmestyskirjassa sanotaan, että koirat eivät pääse taivaaseen. Monelle tämä sopii vallan mainiosti, koska he eivät pidä koirista. Ennen muinoin koiria pidettiin saastaisina. Ja toki moni pitää vieläkin. Useissa maissa ei ole mahdollisuutta rokottaa edes vauvoja, saati sitten koiria. Ja Raamatun maailman kaduilla koirat söivät saastaisia asioita, raatoja ja sen sellaista.

Kun minä olin pieni tyttö, dalmatiankoirani Eppu kuoli. Minulle sanottiin, että Eppu meni koirien taivaaseen. Jotenkin minua helpotti ajatus siitä, että Eppu on taivaassa, jossa on paljon koiria ja herkullisia luita riittää kaikille. Mutta toisaalta tuntui kurjalta ajatus siitä, että koirilla on eri taivas kuin ihmisillä. Minä en saisi nähdä koiraani enää koskaan. Myöhemmin tajusin, ettei ole mitään koirien taivasta.

Kun minä olin pieni vauva, viikon vanha vain, koirani Eppu esti minua menemästä taivaaseen. Minä nukuin pihalla vaunuissa ja Eppu vahti untani vaunujen vieressä. Siellä vaunuissa uinuessani olin oksentanut ja vetänyt oksennuksen henkeeni. Mikä olikaan se koiran kuudes aisti, että hän hirveällä haukulla meni hakemaan äitiäni sisältä. Repimään häntä lahkeesta pihalle. Sillä minä en itkulla saanut Eppua havahtumaan. Olin jo ihan sininen ja hiljaa.

Joskus aika saa ihmisen viisastumaan, vaikka Raamatussa mitä lukisi. Se mitä ennen pidettiin saastaisena, voi nykyään saada siunauksen juhlallisin menoin. Katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa on tapana siunata kaikenkarvaisia ystäviä lokakuussa Pyhän Franciscuksen päivänä. Välillä minusta tuntuu, että koira luikahtaa taivaan portista sisälle helpommin kuin moni ihminen.

(Kuva: Isä Roy Snipes siunaa koiria Our Lady of Guadalupe Catholic Church in Mission, Texas)