Korvakoruriitti

Oisko tulta?

Suhtautumiseni rituaaleihin ja traditioihin, riitteihin ja seremonioihin - kaikkeen sellaiseen, joissa sanoihin, tapoihin ja esineisiin ladataan mielettömiä merkityksiä - on läpi elämäni heilahdellut vastenmielisyydestä ihastukseen ja takaisin.

Varsinkin aiemmin, voimaini tunnossa ollessani, pidin niitä sekä ihmisen heikkouden osoituksena että hänet heikoksi tekevinä. Pyhien merkitysten liittäminen profaaneihin asioihin tuntui vaaralliselta kiinnittymiseltä katoavaan. Ja kuitenkin olen aina tiennyt, että vain asiat, joihin on ladattu valtavia merkityssisältöjä sukupolvien ajan, voivat koskettaa ihmistä selkäydintä myöten ja näin tehdä jonkin asian hänelle todella todeksi. (Tähän perustuu esimerkiksi avioliittoon vihkimisen ja häiden merkitys.)

Kristinuskon ytimessä on Kristus, Jumalan ja Marian poika - henkilö, jossa taivas ja maa kohtaavat. Henki ja aine yhdistyvät myös niissä toimituksessa, jotka Hän itse, ihminen ja jumala, on asettanut. En kykene uskomaan, että sakramenteilla olisi mitään suoraa tekemistä ihmisen pelastumisen suhteen. Sen sijaan niillä on valtavasti tekemistä ihmisen uskon eli Jumalaan luottamisen kanssa. Ne auttavat uskoon. Niiden kautta Jumala auttaa ihmistä uskomaan, sillä Hän tietää meidän tarvitsevan riittejä ja rituaaleja. Tarvitsemme jotain, johon hetkeksi tarttua tässä laajenevassa maailmankaikkeudessa.

Laitatin korviini reiät ja kultaiset korvikset; tarvitsin tämän riitin nyt. Riitin suorittanut kultasepänliikkeen nainen ymmärsi tapahtuman merkityksellisyyden. Hän osallistui ilooni ja hartauteeni asian äärellä. Kerroin, että korvikset ovat minun rukoukseni ja rukoushelmeni tälle vuodelle ja kaikelle tulevalle.

Hengellisessä kodissani eli lestadiolaisessa herätysliikkeessä korvakoruja on perinteisesti pidetty maailman rakkauden, synnin, osoituksena. Niistä on muodostunut merkki, jonka perusteella kuvitellaan voivan päätellä, kenen joukossa ihminen seisoo ja mihin hän elämässään turvaa.

Korvakoruni muistuttavat minulle joka hetki, missä minun turvani on. Vasemman korvani korun nimi on Luottamus, oikean Jumalaan.



Korvat pakottavina, pois kaupungista pyöräillessäni hyräilin onnellisena virttä 525:

1.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

2.
Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?

4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

Sanat: Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila

Koko virsi täällä: http://evl.fi/Virsikirja.nsf/8caa1d618cfca60ec2256de400516624/090fb343975f0025c2256daf005d8a7d?OpenDocument

- Mirka Maaria

Kommentit

Mirka Maaria
Oisko tulta?

233, tuli lämmin läikähdys "äitini osti minulle tänä syksynä maailman kauneimmat vintage-korvakorut" -kohdassa. Niin ihana!

Minä olen mieleltäni teologi, olen varmaan aina ollut, joten kykenen selittämään jokaisen tekoni osana hengellistä matkaani. :) Kyllä minä myös ajattelin kaikkea niitä kauniita riippuvia korviksia, joita voin jatkossa käyttää. Ehkä minäkin saan äidiltäni vintage-korvikset! Koska tiedän, että korviksille on niin vahva symboliarvo, niin yritän kääntää sen ympäri, tarkoittamaan päinvastaista. Joka kerta katsoessani itseäni peiliin ja nähdessäni korvikset ajattelen: "Luotan Jumalaan".

Vierailija (Ei varmistettu)

Olipa hyvä kirjoitus. Kiitos!

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitoksia on aina mukava saada. Kiitos niistä.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.