Kotileikki

Ajelin aamulla raitiovaunulla töihin ennen seitsemää. Monet ovat matkalla jonnekin jo siihen aikaan, mutta monet vielä nukkuvat. Minäkin olisin halunnut olla kotona nukkumassa. Raitovaunun ikkunasta näin ihmisiä nukkumassa makuupusseissaan eduskuntatalon edessä. Käännytyspäätöksen saaneet afganistanilaiset asuvat siinä taivasalla. Telttaa ei saa kuulemma pystyttää, kun ei ole maanomistajan lupaa.

Kodittomia on ainakin tässä kaupingissa monia. Kodittomia jotka ovat syntyneet täällä, kodittomia jotka tulivat toisesta maasta tänne kotia etsimään. Afganistanilaiset pelkäävät, että kotimaassaan heidät tapetaan. Eräs koditon kertoi minulle viime viikolla, että kaksi hänen ystävistään oli kuollut hiljan, koska elämä kadulla on niin kovaa.

Monia mielipiteitä on siitä, että kenelle koti täällä Suomessa kuuluu. Ja on monia eri tarinoita kodittomuuden taustalla. Mutta selvää on se, että kenenkään ei pitäisi olla kotia vailla. Kenenkään ei tulisi myöskään joutua pelkäämään omassa kotimaassaan.

…Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alaston, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä oli sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa… Matt. 25

Jokainen on joskus leikkinyt kotia, mutta leikipä mielessäsi koditonta. Kun me menemme illalla kotiin, koditon ei mene mihinkään. Toki hän koettaa löytää lämpimän, kuivan ja turvallisen paikan missä yöpyä. Yömajaan voi myös yrittää mennä. Ne ovat todella rauhattomia. Tällaisena elämä jatkuu monen kohdalla vuodesta toiseen. Kadulla ei voi sulkea ovea jäljessään.

Illalla kun minä palaan kotiin ulkona sataa kovasti ja on jo ihan pimeää. Täydessä raitovaunussa en pääse kurkistamaan miten eduskuntatalon edessä iltahetki sujuu.

Kuva: Talo&koti -lehden kansi, tammikuu 2012, A-lehdet