Kuinka punnitaan onni?

Olin juhlissa, joissa illan emäntä kysyi jossain vaiheessa vierailtaan ovatko he onnellisia. Onnellisuuskierrokseen osallistui arviolta 15 ihmistä. Monet aloittivat vastausvuoronsa sanomalla vastauksen riippuvan siitä, miten onnellisuus määritellään. Tässä tapauksessa määritelmää ei kuitenkaan annettu ja loppujen lopuksi vain muutamat sanoivat olevansa onnellisia ilman mitään muttia.

Onnen mittareiksi löytyy monenlaisia määreitä. Usein ne pitävät sisällään riittävän toimeentulon, työn tai vapaaehtoisen työttömyyden, terveyden, parisuhteen, oikeudenmukaisen kohtelun ja myös sen että tekee itse toisille hyviä tekoja sekä oman kotimaan vakaat olot. Parisuhde itsessään ei välttämättä tutkimusten mukaan tuo onnea, vaan parisuhde kertoo ihmisen mielenvireestä jo ennen kumppanin löytymistä. Onnettomien ihmisten on kuulemma vaikeampi löytää puolisoa. Näistä onnen määreistä voi jokainen olla omasta kodistaan käsin montaa mieltä.

Onnellisuustutkimuksissa sanotaan silloin tällöin, että usko lisää joidenkin ihmisten onnellisuutta. Vaikka muuta ei olisi, on kuitenkin Jumalan rakkaus. Tai vaikka nyt menee huonosti, niin jossain ajan takana on jokin täydellinen paikka; taivas, paratiisi, nirvana jne. Usko tuo mukanaan usein myös yhteisön johon kuulua. Uskon tuoma onni ei kuitenkaan ole näin yksioikoista. Joskus uskovat sanovat, että vaikeuksien keskellä uskosta ei ole ollutkaan mitään lohtua. Ehkä luonteeltaan lasinsa mieluummin puolitäytenä näkevä tapaa kokea myös uskon lasinsa täytteenä.

Suomi on monien onnellisuusmittareiden mukaan maailman onnellisimpia maita. Samassa joukossa komeilevat eri listoilla myös muut Pohjoismaat. Erään tilaston mukaan kansalaisemme antavat keskiarvoksi omasta onnellisuudestaan 8,2 asteikolla 0-10.

Monet näkevät onnellisuuden siinä, että osaa iloita siitä mikä on hyvin, eikä jatkuvasti murehtia sitä mitä puuttuu. Onko tässä yksi syy siihen, että suhteellisen hyvin voivien nuorten aikuisten on vaikea tuntea itseään onnellisiksi? Enkä tällä tarkoita vieraita edellä mainituissa juhlissa vaan meitä suomalaisia ylipäänsä. Isoäitini sanoi joskus, että hän ei missään nimessä toivoisi, että Suomen nuoriso joutuisi koskaan näkemään sotaa. Sodan nähneenä hän itse kuitenkin kokee, että valitamme usein aivan turhasta, kun monet asiat ovat oikeastaan valtavan hyvin.

Nanna H.