Kuka jaksaa käydä kirkossa?

Matkalla messuun?

Tällä viikolla kaivelemme Oisko tulta? -palstalla arkistoja eli inspiroidumme vanhoista teksteistä.

Minä kaivon arkiston kätköistä Nannan blogin ”Jumalanpalvelus on tylsä”. Niin se on minustakin noin keskivertokokemuksena. Virret eivät puhuttele minua, saarnat ovat usein hymistelyä, jollaista olen kuullut vuosien saatossa moneen kertaan, ja koko toimitus ylipäätään sellainen, että kämmenet hiessä suoritetaan oikeaa aikaa nousta ylös ja avata suu. Vaivaantuneena toivotetaan ”Herran rauhaa” vierustoverille. Aivan kammottavaa. En ihmettele, ettei jumalanpalvelus ole mikään hittituote nuorten aikuisten keskuudessa.

On minulla toki hyviäkin kokemuksia. Ehtoollinen koskettaa lähes aina. Ja kerran sateenkaarimessussa laulettiin joku kipale virsikirjan ulkopuolelta sellaisella tunteella, että väki hurrasi ja taputti sen jälkeen – moista yhteenkuuluvuudentunnetta en ole aiemmin enkä sen koommin messussa tavannut. Ja sitten synninpäästössä käytetyt sanat:

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju.

Ne koskettavat aina.

Silti, en minä jumalanpalveluksessa käy kuin työasialla. En tiedä, mikä minut siellä saisi käymään. Jumalan tavoittaa muuallakin. Aion miettiä kysymystä itsekin, mutta kysyn myös teiltä:

Mikä saisi sinut menemään kirkkoon?