Kuka pelkää puhua kuolemasta?
Yhteisvastuukeräys 2014 kerää kotimaassa varoja saattohoitoon eli parantumattomasti sairaiden hoitamiseen. Kampanjan jättimäiset julisteet katukuvassa kuolevista ihmisistä läheisineen ovat nostaneet älämölön kansan keskuudessa. Klassinen lapsikortti kuuluu tähänkin peliin: lapset järkyttyvät nähdessään nämä kuvat.
Tapahtui tällä viikolla ratikkapysäkillä. Noin 6-vuotias lapsi katselee kuvaa kuolevaa naista kantavasta miehestä.
– Isi, miks toi nainen näyttää tolta?
– Se on kuolemassa, kuoleva ihminen voi näyttää erilaiselta, koska se ei ole enää terve.
– Miks sen kuva on tässä?
– Noilla kuvilla kerätään rahaa siihen, että ennen kuolemaa ihmistä hoidettais mahdollisimman hyvin, että olis vähän kipuja.
– Okei.
Kuoleminen ei ole aina kaunista katseltavaa, vielä harvemmin iloista. Sen ehkä jopa kuuluu järkyttää. Lapsia ei voi eikä pidä suojella kuolemalta, koska se on elämässä yksi varmin asia, että jokainen kuolee.
Lapset järkyttyvät. Minun kohta 5-vuotias siskonlapseni järkyttyy, kun hänelle tuodaan karkkia, koska hän ei pidä karkista (ei ole koskaan edes maistanut). Hän järkyttyy, kun koirani alkavat tapella keskenään. Hän järkyttyy, kun näkee koirasta vuotavan verta. Kun hän järkyttyy näkemästään tai kokemastaan, me aikuiset hänen ympärillään otamme hänet syliin, halaamme ja sanomme, että kaikki järjestyy. Me selitämme hänelle, mistä on kyse. Se ei vie järkytystä välittömästi tai kokonaan pois, mutta se kaikki auttaa häntä käsittelemään järkytyksen tunnetta. Myös julman karkkilahjan suhteen.
Järkyttyvätkö ne aikuiset, jotka pelaavat lapsikortin kuolemakysymyksessä, itse kuoleman kuvauksesta? En tiedä. Sen tiedän, ettei kuolemasta puhuminen ole välttämättä helppoa. Ymmärrän, jos sitä haluaa välttää. Mutta ymmärrän myös, ettei sitä saa välttää. Ja että kuolema saa näkyä. Se ei kuulu vain sairaalaoihin ja saattokoteihin, pois silmistä, pois mielestä.
Ratikkapysäkin vanhempi oli mahtava esimerkki siitä, miten luontevasti kuolemasta voi puhua koulu-/työmatkalla ratikkaa odotellessa. Kuolemapuheen ei tarvitse olla vakava, pitkä, kokonaisvaltainen esitelmä aiheesta, vaan palanen sieltä, toinen täältä silloin tällöin. Kuolemasta ei tarvitse tehdä isoa mörköä, josta ei voi, saa eikä osaa puhua.
Miten sinä olet puhunut kuolemasta lapsille, vai kavahdatko aihetta?
Aiemmin palstallamme on käsitelty kuolemaa:
Hyvä kuolema
Rajatapauksia
Salainen elämä, salainen kuolema
Silitin haurasta rannetta
Kuole fiksummin!
Kuoleman suru ja riemu, nauru ja hiljaisuus
Kuolema ei kysy lupaa
Surun satuttamat
Kuolema olohuoneessa
Nähtävästi tykätään kirjoittaa kuolemasta…
Hemuli
Kuvat: Yhteisvastuukeräys 2014