Kuka sinut omistaa?

Rakkaus saattaa satuttaa. Omistaminen saattaa satuttaa. Suomalaisten hengellisyys elää voimakkaasti musiikissa. Tykätyimmät ja kuunnelluimmat suomalaiset kappaleet koskettavat enemmän ja vähemmän koko ajan elämän merkitystä ja Jumalaa sekä tuonpuoleista. Usein tuonpuoleisuus avautuu juuri rakkauden kautta. Aina se ei ole kovin alleviivattua, mutta ikuisuustaso on löydettävissä. Olen ollut kysymysmerkkinä Vie mut kotiin- laulun parissa.

http://youtu.be/-z32MvNrDYA

Laulussa on erittäin koskettava sanoitus. Se vie ajattelemaan sitä, miten rakkaus joskus ottaa omakseen niin, että tukahduttaa omistettavansa. Ihminen on valmis antamaan itsensä täysin sille, joka tulee hakemaan, vie kotiin. Ihminen myös saattaa kaivata rakkautta ja huolenpitoa niin, että on valmis ”myymään itsensä” ihmiselle tai asialle. Toisen ihmisen omistaminen on kyllä ajatuksena ihan kaunis, kaiken peittävää huolenpitoa ja rakkautta, mutta väitän, ettei sellainen rakkaus ole oikein tervettä varsinkaan silloin kun se ei ole molemminpuolista. 

Ihmiset, jotka ovat valmiita antamaan itsestään kaiken ja aina valmiina muuttumaan toisten ihmisten vaatimusten mukaan, ovat alttiita väkivallalle ja vaikkapa tukahduttavan uskonnollisuuden otteelle. Tukahduttava rakkaus voi nimittäin olla myös sellaista, jossa ihminen hyväksytään täydellisesti, hän saa osakseen rakkautta ja arvostusta ja hyväksyntää, mutta tietyin ehdoin. Näitä ehtoja voivat sitten olla oman itsensä ja identiteettinsä kieltäminen, omien tunteidensa patoaminen tai omien valintojen mahdottomuus. Tällaista voi esiintyä missä tahansa ihmissuhteessa, mutta myös uskonnollisissa yhteisöissä. Uskonnon yhteydessä täydellinen omistautuminen liittyy usein siihen, että luopuu itsestään ja tarpeistaan yhteisön vuoksi. 

Tämä laulu kylmää kaikessa kauneudessaankin. Tasapainoinen rakkaus on sellaista, jossa toisen erilaisuutta kunnioitetaan, hänen tarpeitaan ja toiveitaan. Kukaan ihminen ei ole täysin toista varten, vaan myös itseään varten. Rakkaus tarttuu rosoisuuteen. Rakkaudessa ketään ei aseteta jalustalle, vaan jokainen saa olla oma itsensä sellaisena kuin on, silti rakastettuna. Sellainen uskonnollinen yhteisö on rakastava, jossa jokaisella on oikeus olla kokonainen, erilainenkin, mutta silti hyväksytty, Jumalan luoma ihminen. Jokainen myös ansaitsee sellaisen ihmissuhteen, jossa rakkaus ei ole omistamista vaan vapautta ja iloa toisesta Jumalan luomasta ihmisestä. Jumala ei vaadi ihmiseltä täydellistä itsensä kieltämistä ja unohtamista, vaan sitä, että hyväksymme itsemme Hänen kuvanaan. Silloin voi rakastaa myös toista, hyväksyen ja kunnioittaen toisen ihmisen erityislaatuisuutta.