Kun humanismi ei riitä

Lukiossamme vieraili vanha nainen, rauhankasvattaja. Istuimme pimennetyssä juhlasalissa ja odotimme näkevämme ja kuulevamme kauhuista ympäri maailman, olihan vieraamme kiertänyt avustustyöntekijänä kriisipesäkkeitä usean vuosikymmenen ajan. Vanha nainen puhui tunnin ajan levollisella äänellä siitä, mitä kaikkea kaunista on olemassa näyttäen samalla kuvia iloisista lapsista, suloisista eläimistä ja kauniista maisemista. Hänen mielestään me ahdistuneet ja tiedostavat taidelukiolaiset tiesimme jo riittävästi ja tunsimme liikaa. Ainut mitä tarvitsimme jaksaaksemme elää, toimia ja rakastaa, oli lohtu. 

Lukiessani uutisia hirvittävästä ihmisen toiselle ihmiselle aiheuttamasta kärsimyksestä ei humanismi riitä maailmankatsomuksekseni. Näinä hetkinä huokaan yhä uudestaan ”Hyvä Jumala, hyvä Jumala, hyvä Jumala!” osaamatta jatkaa rukousta mitenkään. Näinä hetkinä tiedän olevani kristitty. En siksi, että pelkäisin oman itseni puolesta ja ajattelisin vain kristittynä pelastuvani. Tai siksi, että kristittynä voisin siirtää vastuuta asioista jollekin toiselle taholle, seurakunnalle, kirkolle tai Jumalalle.

Vaan siksi, että vain Jumalan luona saan lohdun. On yhä olemassa rakkaus, mitä tahansa me ihmiset teemmekin sen peittääksemme. Hyvä Jumala, armahda ihmisiä Palestiinassa, Israelissa, Afganistanissa, Ukrainassa ja kaikkialla maailmassa. 

https://www.youtube.com/watch?v=BBeXF_lnj_M

Erbarme dich, mein Gott, 
Um meiner Zähren Willen! 
Schaue hier, Herz und Auge 
Weint vor dir bitterlich. 
Erbarme dich, erbarme dich!
 

Have mercy, my God, 
for the sake of my tears! 
Look here, heart and eyes 
weep bitterly before You. 
Have mercy, have mercy!

(J.S.Bach: Matthäus-Passion, BWV 244)

– Mirka Maaria